Hei musiikkia harrastava nuori tai aikuinen!

Saitko lahjaksi kitaran? Tai istuitko pianon ääreen vuosien tauon jälkeen ja päätit palata lapsuuden harrastuksen pariin? Ehkä näit videotutoriaalin lempikappaleestasi ja siitä se ajatus sitten lähti. Pitäisikö mennä soittotunneille vai opetella itsekseen? Tai oletko soittanut jo vuosia ja mietit, miten voisit oppia uudet kappaleet nopeammin? Miten sietää sitä turhautumisen tunnetta, joka iskee kun kappale ei viikkojenkaan jälkeen suju niin kuin haluaisit? Tämä teksti on sinulle.

Itsenäinen opiskelu vai soittunnit?

Soittotaidon kehittäminen itsenäisesti on täysin mahdollista, ja materiaalia itseopiskeluun on helposti saatavilla. Esimerkiksi nuottien ja sointumerkkien lukeminen ei ole rakettitiedettä, ja muutaman perusasian opiskelun jälkeen sinulla on käsissäsi avaimet valtavaan valikoimaan kappaleita. Myös kuulonvaraisesti tapailemalla tai video-ohjeita seuraamalla pääsee pitkälle, jos tapa on mieleinen ja kärsivällisyyttä riittää. Mikäli olet hyvin oma-aloitteinen, sinulla on kirkkaana mielessä mitä haluat oppia ja otat mielelläsi itse selvää asioista, itseopiskelu todennäköisesti sopii sinulle. Myös vuosien soittotunneilla käymisen jälkeen voi olla luontevaa jatkaa harrastusta omatoimisesti, kun kokee saaneensa riittävästi työkaluja harjoitteluun ja soittorutiini on vakiintunut.

Soittotunneilla käymisen hyödyt taas liittyvät niin soittotekniikkaan, sopivaan ohjelmistoon, rutiinin muodostumiseen, motivaation ylläpitoon, hyviin harjottelutekniikoihin ja musiikinteorian tehokkaaseen oppimiseen. Näistä erityisesti ergonominen ja tarkoituksenmukainen soittotekniikka on asia, jonka oppiminen on huomattavasti helpompaa opettajan ohjauksessa kuin itsenäisesti harjoittelemalla. Ohjelmistovalinnoissa opettaja auttaa suunnittelemalla kiinnostuksenkohteittesi pohjalta pedagogisesti sopivan tasoisia kappaleita sekä inspiroi esittelemällä vaihtoehtoja, joiden pariin et välttämättä itse tulisi hakeutuneeksi. Erityisesti harrastuksen alussa soitonopettaja voi tarjota kattavan yleiskuvan siitä, mitä kaikkea harrastus voikaan pitää sisällään.

Säännöllinen harjoittelu on tärkeää, että soittamisessa pääsee vauhtiin, ja rutiinien muodostaminen ja ylläpitäminen vaatii aina vaivannäköä. Viikottainen soittotunti onkin hyvä kannustin sisäisen motivaation tueksi, jotta soittoharrastus ei jää kauniin ajatuksen tasolle ja muiden kiireiden alle. Soittotunnit tuovat muuten mahdollisesti yksinäiseen harrastukseen myös sosiaalisen ulottuvuuden ja mahdollisuuden yhteismusisointiin opettajan kanssa. Soitonopettaja on oma musiikillinen personal trainerisi, joka kannustaa ja auttaa pitämään motivaatiota yllä ylä- ja alamäissä.

Samoin kuin kokeeseen voi lukea joko niin, että mitään ei jää päähän tai niin että asian ymmärtää oikeasti, myös soittotaidon oppiminen nopeutuu valtavasti, kun omaksuu tehokkaat harjoittelutavat. Soittotunneilla opettaja ohjaa keskittymisen olennaisiin asioihin ja näyttää miten kannattaa edetä vaikeaa kappaletta harjoitellessa. Alla muutama tehokkaan harjoittelun nyrkkisääntö, jotka huolellisesti sisäistämällä harjoittelusta tulee niin palkitsevaa, ettei soittimen ääreltä malta nousta ollenkaan.

Soita oikein

Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa eikä kiireisellä ole aikaa soittaa väärin. Toisin sanoen jotta opit kappaleen mahdollisimman nopeasti, jätä pois sinne päin rämpiminen ja soita heti huolellisesti. Tällainen harjoittelu vaatii tarkkaa keskittymistä ja erityisen paljon malttia, mutta tuloksia syntyy hetkessä. Soita hitaasti, soita pätkissä, soita kädet erikseen. Älä totuta itseäsi soittamaan vaikeaa kohtaa joka kerralla samalla tavalla väärin, vaan ota juuri se paikka suurennuslasin alle ja opettele se kerralla oikein. Opettaja auttaa pilkkomaan kappaleen sopiviin välitavoitteisiin.

… mutta riko ”sääntöjä” ja keskity olennaiseen

”Oikein soittaminen” ei kuitenkaan ole synonyymi nuotin orjalliselle seuraamiselle, eikä valmiiden kappaleiden opettelu ole ainoa tapa nauttia musiikista. Kappaletta voi muokata joko harjoittelutekniikkana tai ilmaisullisista syistä. Esimerkiksi voit osana harjoitusprosessia pelkistää vaikean säestyskuvion yksinkertaisemmaksi tai jättää jotain muita yksityiskohtia huomioimatta. Voit myös leikkiä voimakkuusvaihteluilla, artikulaatiolla ja hidastuksilla tai vaikka muokata säveliä tai rytmiä kokonaan, joko vaihtelun vuoksi tai tehdäksesi kappaleesta kokonaan oman tulkintasi. Kun teet tällaisia kokeiluja tietoisesti, viihdyt kappaleen parissa pidempään, kehität korviasi ja ruokit luovuuttasi.

”Oikein soittaminen” on siis sitä, että onnistuu siinä mitä sillä hetkellä tavoittelee. Kyse ei ole myöskään siitä että kaiken pitäisi olla täydellistä. Esimerkiksi jos pyrit lisäämään sujuvuutta ja kitkemään soitostasi katkeilua, harjoitus on onnistunut kun pysyt metronomin tahdissa, vaikka välillä osuisit väärään ääneen. Jos taas on tarkoitus löytää tarkasti oikeat äänet, voit käydä kappaleen nuotti nuotilta läpi ja tietoisesti jättää rytmin huomiotta. Mutta jos harjoituksen tarkoitus on soittaa jokainen nuotti oikein, älä rynni eteenpäin sellaisella vauhdilla, että virheitä tulee väkisin. Ja jos harjoittelet oikeita rytmejä, älä jää korjaamaan lipsahdusta, vaan jatka sujuvasti eteenpäin.

Rakastu keskeneräiseen

Otitko työn alle ikuisuusprojektin, joka ei vieläkään kuulosta siltä miltä haluaisit? Itse jäin koukkuun harjoitteluun sinä päivänä, kun ymmärsin alkaa nauttia hitaasti soittamisesta. Vaikka kappale ei menisi vielä alusta loppuun tavoitetempossa, saan sen soitettua täysin oikein kun soitan hitaasti ja/tai pätkä kerrallaan. Fiilistele sitä mitä osaat ja valuta kaikki luovuutesi soittoon sillä tasolla millä olet. Kappale ei muutu rumasta työmaasta kiiltäväksi palkinnoksi sinä hetkenä kun se on ”valmis”, vaan jokainen ajatuksella ja huolellisesti soitettu ääni on musiikkia. Arvosta itseäsi ja tekemistäsi prosessin kaikissa vaiheissa.

Valitse taistelusi

​Sopivan vaikeustason löytäminen on tasapainottelua tehtävän motivoivuuden ja haastavuuden välillä. ”Hieno ja vaikea” kappale voi sytyttää kunnianhimon ja saada aikaan ainutlaatuisen inspiraatiopiikin, mutta jos kappale on liian haastava, turhautuminen voi lyödä naamaan samalla voimalla. Yksinkertaiset kappaleet eivät aina itsessään tuota unohtumattomia musiikkielämyksiä, mutta nopea eteneminen ja sujuvuuden kokemukset koukuttavat. Kokeilemalla selviää, millaiset kappaleet pitävät parhaiten yllä juuri sinun motivaatiotasi. Soitonopettajana suosittelen monipuolista ohjelmistoa ja tasaisesti sekä taitotason ylä- että alarajoilla työskentelyä.

Useammin on enemmän

Musiikissa pätee sama sääntö kuin kieltenopiskelussa, liikunassa ja monessa muussa asiassa: säännöllisyys, säännöllisyys, säännöllisyys. Sille on rajansa, kuinka paljon voi omaksua yhdeltä istumalta ja kuinka kauan keskittymistä voi pitää yllä ilman taukoja. Harjoittelemalla puoli tuntia neljä kertaa viikossa opit enemmän kuin yhdellä kahden tunnin sessiolla, sillä taito kypsyy myös harjoituskertojen välillä, erityisesti nukkuessa.

Rutiinin muodostumisessa kaikki ruokkii kaikkea: kun harjoittelet joka viikko vähintään kerran, hyvin todennäköisesti istut huomaamatta soittimen ääreen useamminkin. Jos harjoittelet aina kerrallaan vähintään kymmenen minuuttia, aika todennäköisesti myös venyy välillä. Vastaavasti jokainen viikko, jolloin jätät harjoittelun väliin, nostaa kynnystä harjoitella seuraavanakaan viikkona. Samalla tavalla kuin liikunta, myös soittoharrastus tarjoaa sekä lyhyen että hyvin pitkän aikavälin palkintoja, mutta vaatii yleensä jonkin verran viitseliäisyyttä meiltä kaikilta.

Kirjoittaja on Sävelmetsän pianonsoitonopettaja Elina Alanko, Elinan erityisalaa on myös musiikin teoria ja Elina pitää Sävelmetsällä myös aikuisoppilaiden teoriatyöpajoja

​










​
​Miten vanhempi voi tukea lasta musiikkiharrastuksessa?

Kuulostaako tutulta: Viikko on taas kulunut, mutta et muista nähneesi kertaakaan lasta soittimen ääressä. Tai sitten lapsen harjoittelukärpänen iskee juuri silloin kun pitäisi pystyä keskittymään tärkeään etäpalaveriin. Entä tämä: On esiintymispäivä, mutta lapsi ei hyvästä valmistautumisesta huolimatta suostukaan lähtemään. Tai esiintyminen meni mönkään ja nyt lapsi huutaa, ettei enää koskaan halua soittaa. Voiko pakottaa?

Perusasiat kuntoon: Työrauha

Mukava musiikkiharrastus alkaa mukavista puitteista. Aseta soitin paikkaan, jossa lapsi saa harjoitella rauhassa ilman taustameteliä tai anna soittorauha harjoittelun ajaksi. On hyvin vaikea saada aikaan säännöllistä rutiinia ja positiivista suhtautumista soittoläksyihin, jos lasta pyydetään monissa tilanteissa pyytää olemaan harjoittelematta tai soittamaan hiljempaa. Toisinaan myös sisarukset voivat kommentoida ikävästi lapsen harjoittelua. Jos harjoittelu ei tunnu maistuvan lapselle, kannattaakin ensimmäisenä miettiä, häiritseekö lapsen keskittymistä jokin ulkoinen tekijä.


Soittoharrastuksen ytimessä on soitin

Soittimen laadulla ja kunnolla on väliä. Akustisen pianon säännöllinen virittämisellä suuri merkitys: Lapsi ei yleensä itse osaa huomauttaa asiasta, mutta motivaatio laskee väistämättä, kun soittoläksyt kuulostavat "rumalta" vaikka miten harjoittelisi. Myös rikkinäiset ja jumiutuvat koskettimet yms. viat kannattaa huoltaa kuntoon heti eikä sitten kun harrastuksesta on jo mennyt maku. Soittimen kunnosta huolehtimalla vanhempi myös osoittaa lapselle, että harrastus on tärkeä.

Sähköiset soittimet eivät vaadi säännöllistä huoltamista ja mahdollisuus soittaa kuulokkeilla helpottaa myös työrauhan järjestämistä. Ero esimerkiksi halvan kosketinsoittimen ja laadukkaan digitaalipianon välillä on päätä huimaava, joten valintaa kannattaa harkita tarkkaan! Usein harrastus halutaan aloittaa vaatimattomalla soittimella, jotta ennen kalliita hankintoja selviää, innostuuko lapsi oikeasti. Tässä tapauksessa on suositeltavaa, että taitojen karttuessa myös soitin päivitetään laadukkaampaan. Kun oppilaani ovat esimerkiksi vaihtaneet pienestä kiipparista täysmittaiseen digitaalipianoon, harjoittelumotivaatio ja -määrät ovat poikkeuksetta nousseet aivan uudelle tasolle. Jo ennestään varsin hyvää soitinta voi myös olla tarvetta vaihtaa parempaan myös vuosien soittoharrastuksen jälkeen, erityisesti jos lapsi itse osaa toivoa laadukkaampaa soitinta tai vaikkapa akustista pianoa digipianon sijaan.

Kysymystä ensimmäisen soittimen laadusta voi lähestyä myös tällä tavalla: Sen sijaan, että kokeilee soittotunteja ja odottaa lapsen innostumista, voi järjestää korkeatasoiset puitteet alusta asti, jotta lapsi innostuisi.

​
Pitääkö vanhemman olla perillä lapsen soittoläksyistä?

Kysymykseen ei ole yhtä oikeaa vastausta, sillä eri perheillä on erilaiset tavoitteet ja toiveet lapsen musiikkiharrastukselle. Toiset lapset ovat itseohjautuvampia kuin toiset, ja lapsi voi haluta pitää harrastuksen täysin ”omana juttunaan.” Useimmissa tapauksissa on kuitenkin pelkästään hyvä asia, että aikuinen on kärryillä lapsen soittoharrastuksesta ja tukena harjoittelussa. Olemalla kiinnostunut soittoläksyistä ja edellyttämällä niiden harjoittelua vanhempi näyttää hyvää esimerkkiä lapselle: ”Onpa hauska kappale, soita vaan vielä uudestaan!”

Vanhemman rooli soittoharrastuksessa on sitä merkittävämpi, mitä nuorempi lapsi on. Erityisesti harrastuksen alussa lapsi saattaa yksinkertaisesti unohtaa harjoitella soittoläksyjä, ja harjoittelurutiinin syntyminen vie aikaa niin kuin mitkä tahansa muutkin rutiinit, joihin lapsi totutetaan. Ensimmäinen tavoite on saada lapsi ylipäätään soittimen ääreen, mielellään useamman kerran viikossa. Usein lapset tarvitsevat myös ohjausta tottuakseen soittoharjoittelun luonteeseen: kärsivällisyyttä ja paljon toistoja vaativa harjoittelu voi turhauttaa, ja vanhemman on hyvä auttaa näiden tunteiden käsittelyssä ja rohkaista yrittämään uudestaan. Myös onnistumisen riemu on kahta suurempi, kun sen voi jakaa yhdessä vanhemman kanssa. Oma-aloitteisuus lisääntyy niin harrastusvuosien kuin iän myötä, ja sen mukana on toivottavaakin, että lapsi ottaa itse vastuun omasta harjoittelustaan.

Vanhemmat ovat myös lämpimästi tervetulleita kuuntelemaan soittotunteja (normaalioloissa, ei korona-aikaan). Lisäksi soitonopettajaan voi ottaa matalalla kynnyksellä yhteyttä ja kysyä, miten tunneilla on mennyt ja mitä lapsen kanssa pitäisi harjoitella.

Kaikki musiikin kanssa tekemisissä oleminen tukee soittoharrastusta

Musiikkiharrastuksen tukeminen on muutakin harjoittelun valvomista. Aktiivinen musiikin kuuntelu, konserteissa käynti, laulaminen ja tanssiminen ovat kaikki arvokkaita tapoja nauttia musiikista ja lisätä lapsen kiinnostusta aiheeseen. Monipuolinen altistuminen musiikille inspiroi lasta, kehittää korvaa ja vahvistaa myönteistä musiikkisuhdetta. Lapset, joiden arkeen musiikki kuuluu vahvasti myös soittotuntien ulkopuolella, ovat yleensä halukkaita laulamaan, tuntevat kuulonvaraisesti paljon kappaleita ja pyytävät omia suosikkejaan tunneilla soitettaviksi.


Soitonopettajana olen aina mielissäni, kun lapsi keksii itse kappaleen jonka haluaa oppia: tällöin motivaatio usein riittää tavallista haastavampien asioiden harjoitteluun. Alkuvaiheessa oppikirjan kappaleet ovat yksinkertaisia ja lapsen voi olla vaikea hahmottaa läksyjen yhteyttä musiikkiin, jota kuulee ympärillään. Oman toivekappaleen soittaminen auttaa inspiroitumaan soittoharrastuksen mahdollisuuksista ja tekemään tärkeän oivalluksen: Soittotunneilla ei käydä, jotta opittaisiin juuri ne kirjan kappaleet, vaan kaiken tarkoituksena on saavuttaa taito, jota voi sitten soveltaa lukemattomiin musiikkityyleihin oman mielenkiinnon mukaan. Pelkästään toivekappaleita soittamalla on kuitenkin vaikea oppia kattavasti taidon perusteita, joten pedagogisesti suunnitellun ohjelmiston harjoittelu on yhtä tärkeää.

Idea toivekappaleesta syntyy lapsen mieleen sitä todennäköisemmin, mitä enemmän hän kuulee musiikkia. Laittakaa siis kotona levy soimaan ja musikaalielokuva pyörimään! Musiikin ei tarvitse edustaa tiettyä tyylilajia, vaan mikä tahansa mieleinen kuunneltava on hyväksi.


Mitä jos lapsi haluaa lopettaa?

Lapsen suhde omaan harrastukseensa on monen tekijän summa, eivätkä niistä kaikki liity edes harrastuksen aiheeseen. Näitä ulkoisia tekijöitä ovat muun muassa ympäristön suhtautuminen harrastukseen, tunnin ajankohta, henkilökemiat opettajan kanssa ja viiteryhmä (soittavat kaverit) tai sen puute. Ennen lopettamispäätöstä olisi hyvä koittaa selvittää voisiko motivaation hiipuminen liittyä johonkin näistä, ja olisiko asialle tehtävissä jotain. Jos soittotunnit tulee lopettaneeksi, vaikka itse musiikki ja soittaminen kiinnostaisi, voi päätöstä katua myöhemmin.

Esimerkki: Soittotunti on aikaan, jolloin lapsi on aina väsynyt vaikka pitkän koulupäivän tai toisen harrastuksen jäljiltä. Soittotunnille lähteminen on siksi ikävää ja keskittyminen on vaikeaa, mikä vaikuttaa oppimistuloksiin ja edelleen motivaatioon. Tilanne on vastaavanlainen, jos arjessa ei ole tilaisuutta harjoitella silloin kun lapsi on virkeimmillään. Nämä ovat asioita, joita lapsi harvoin osaa sanoittaa, mutta joilla on iso vaikutus harrastuksen sujumiseen.

Soittavilla kavereilla on myös erittäin merkittävä vaikutus motivaatioon. Moni lapsi aloittaa harrastuksen kun kaverikin aloittaa, ja saattaa haluta myös lopettaa kun kaverikin. Itse soittotunnit ovat useimmiten yksilötunteja, ja tiiviin yhteisön puuttuminen on yksi olennainen ero moneen muuhun harrastukseen. Siksi on tärkeää osallistua konsertteihin ja ryhmätunneille (Sävelmetsässä työpajat kaksi kertaa lukukaudessa), jotta saa inspiraatiota myös toisten lasten esimerkeistä. Mikäli lapsi menettää kiinnostuksensa kaverin lopettaessa harrastuksen, voi paitsi ohjata huomion itse soittamisen hauskuuteen, myös muistuttaa, että uusia soittokavereita löytyy kyllä. Lapsi voi myös itse olla se esimerkki, jonka ansiosta joku toinen keksii aloittaa soittamisen.

Mikäli syy lopettamiseen on soittamisen tuntuminen vaikealta tai tylsältä, kannattaa yrittää auttaa harjoittelussa ja pyytää soitonopettajalta tarkempia vinkkejä. Kun soittaminen tuntuu tylsältä, se tuntuu usein myös vaikealta ja taustalla on paljon turhauttavia epäonnistumisen kokemuksia. Jos siinä tilanteessa saa lapsen keräämään kärsivällisyytensä ja yltämään yhteen merkittävään onnistumiseen, voi syttyä kipinä, joka kääntää koko harrastuksen suunnan.

Mikäli mikään ylläolevista tai muista tukemisen keinoista ei käännä lapsen päätä, ei kannata pakottaa. Maailmassa on lukematon määrä muitakin kiinnostavia ja hyödyllisiä asioita kuin soittaminen, eikä ohjattu musiikkiharrastus ole kaikkia varten. Soittamisen pariin voi myös palata koska tahansa, kun siltä tuntuu.

Kirjoittaja on Sävelmetsän pianonsoitonopettaja Elina Alanko

​Millaista on hyvä harjoittelu? - lue yhdessä lapsen kanssa

Hei soittaja!

Olit sitten juuri aloittamassa harrastusta tai päässyt jo hyvään vauhtiin: onneksi olkoon! Olet tehnyt hienon päätöksen oppia hauskan ja hyödyllisen taidon. Soittaminen on palkitseva harrastus, josta tulee sitä kivempaa mitä enemmän sitä tekee. Se on sinun oma juttusi ja voit itse vaikuttaa todella paljon siihen, miten juuri sinä harrastat musiikkia. Seuraavaksi kerron omat vinkkini siihen, miten soittoharrastuksesta saa mahdollisimman paljon iloa irti!

Harjoittele säännöllisesti

Soita usein: On helpompaa ja hyödyllisempää soittaa viikon aikana kymmenen minuuttia päivässä kuin tunti putkeen juuri ennen soittotuntia. Aloita läksyn harjoitteleminen vaikka jo heti soittotunnin jälkeen tai viimeistään seuraavana päivänä, kun opettajan neuvot ovat vielä hyvässä muistissa. Usean päivän tauon jälkeen on vaikeampi päästä alkuun. Vastaavasti jos pääset hyvään vauhtiin soittoläksyissä jo heti soittotunnin jälkeen ja harjoittelet vaikkapa kahtena päivänä peräkkäin, on helppoa ja mukavaa soittaa vielä kolmantenakin päivänä. Harvoin soittamiseen kyllästyy soittamalla, vaan juuri päinvastoin: mitä useammin harjoittelet, sitä enemmän innostut.

Entä jos ei harjoittelu ei huvita?

Harjoittelu tuntuu joskus tylsältä tai vaikealta. Joskus muut asiat kiinnostavat enemmän ja joskus on liian väsynyt. Ei haittaa, jos ei aina huvita: soitat sitten toisena hetkenä tai vähän lyhyemmän aikaa. Soittotaito karttuu vuosien kuluessa, eivätkä yksittäiset taukopäivät tai -viikot ole ratkaisevia, kunhan soittaminen kuuluu arkeen pitkällä aikavälillä. Toisaalta myöskään yksittäinen poikkeuksellisen ahkeran harjoittelun viikko ei vie taitoa kovin paljoa eteenpäin, jos muina viikkoina ei harjoittele ollenkaan.

Jos harjoittelu ei huvita ikinä, vaikka musiikki kiinnostaa ja tunneilla on kivaa, pitää tehdä harjoittelusta hauskempaa. Hauska tapa harjoitella on se tapa, jolla soittoläksyn oppii mahdollisimman hyvin ja nopeasti. Uuden oppiminen vaatii aina ponnistelua, kun taas jo tutuksi tulleita kappaleita on yleensä mukavinta soittaa. Jotta soittaminen olisi mahdollisimman kivaa, kannattaakin paitsi ottaa uudet kappaleet tehokkaasti haltuun, myös soitella välillä vanhoja läksyjä uudelleen.

Tee vaikeasta helppo

Maailman vaikeimmankin kappaleen voi opetella niin, että tekee siitä helpon! Toisin sanoen tehtävä pitää pilkkoa pienempiin ja yksinkertaisempiin palasiin. On raskasta opetella uusi kappale rämpimällä sitä uudestaan ja uudestaan alusta loppuun, ja turhautuminen ottaa helposti vallan ennen kuin tehtävä onnistuu. On monia erilaisia tapoja helpottaa opeteltavaa asiaa, ja näitä kaikkia on hyvä hyödyntää vuorollaan:

- Käy taputtamalla läpi pelkkä kappaleen rytmi.
- Käy huolellisesti läpi pelkät sävelet ilman rytmiä: mieti rauhassa seuraavaa säveltä niin kauan, että soitat sen varmasti oikein.
- Totuttele aloittamaan kappale myös keskeltä, ei pelkästään alusta. Opit kappaleen nopeammin, kun harjoittelet enemmän vaikeita kuin helppoja kohtia.
- Harjoittele pieni pätkä kerrallaan ja etene seuraavaan pätkään vasta, kun edellinen sujuu helposti. Jos silti tuntuu vaikealta, soita vielä pienempi pätkä kerrallaan.
- Soita hitaasti. Jos silti tuntuu vaikealta, hidasta lisää. Nopeuta vähitellen.
- Pianisteille: Soita kädet erikseen. Palaa välillä harjoittelemaan kädet erikseen, vaikka soittaisitkin myös yhteen.
- Kaikille soittajille: Laula tai hyräile kappaletta. Erityisesti jos siinä on sanat, mutta muutenkin.
- Tee muistiinpanoja. Ympyröi nuotista kohta jossa pitää olla erityisen tarkkana, piirrä ylennys jonka meinaat unohtaa ja nimeä nuotti, jonka kohdalla joudut joka kerralla miettimään.

Musisointi ei ole nopeuskilpailu

Kumpi on parempi puhuja: se joka sanoo kymmenen sanaa sekunnissa vai se jonka puheesta saa selvää? Entä lukisitko mieluummin sivun verran sotkua vai pari riviä hyvää käsialaa?

On aina paremman kuuloista soittaa hitaasti ja sujuvasti kuin nopeasti ja katkeillen. Sujuva soittaminen myös tuntuu hyvältä ja rauhoittavalta, kun taas hosumisesta johtuva katkeilu voi hermostuttaa ja saada koko soittohetken tuntumaan epämukavalta. Sujuvasti soitettaessa kappaleen syke pysyy yllä ja rytmit soitetaan oikein, eli kappaletta voi vaikka soittaa toisen kanssa yhtä aikaa ja molemmat ovat koko ajan samassa kohdassa.

Sujuvuus on myös tärkeämpää kuin oikeat äänet. On tärkeä taito osata jatkaa kappaleen soittamista samassa tahdissa eteenpäin, vaikka välillä tulisikin osuttua väärään ääneen. Väärät äänet ovat vain yksityiskohtia, jotka voi seuraavalla kerralla korjata, mutta sujuva rytmi on se mikä tekee kappaleesta musiikkia, kokonaisuuden. Varsinkin silloin kun alat pikkuhiljaa nopeuttaa kappaleen tempoa, pitää antaa mieluummin periksi oikeissa äänissä kuin täsmällisessä rytmissä. Jos tottuu soittamaan helpot kohdat nopeasti ja vaikeat hitaasti, ei koskaan saa kappaleesta sujuvaa. Kärsivällisesti etenemällä ja monipuolisilla harjoittelutavoilla opit sen sijaan lopulta soittamaan oikeat äänet sekä nopeasti että sujuvasti, ja silloin soittaminen on hauskimmillaan!
​
Kuuntele, hio ja nauti

Samoin kun vaikean kappaleen voi tehdä helpommaksi, voi myös jo helpolta tuntuvan kappaleen harjoitella aina vielä paremmaksi. Tämä tekee soittoläksyistä erilaisia kuin vaikkapa matematiikan läksyistä: Soittoläksy ei ole ”tehty” kun sen saa kerran soitettua oikein, vaan sen pariin on hyvä palata monta kertaa viikon aikana. Kappaleen voi harjoitella paremmaksi esimerkiksi soittamalla sen rytmit tarkemmin ja kiinnittämällä enemmän huomiota esitysmerkintöihin (staccato, crescendo, rit. jne.). Jokaiseen kappaleeseen voi myös tuoda oman tulkintansa: haluanko soittaa tämän voimakkaasti vai hiljaa, nopeasti vai hitaasti, pedaalia käyttäen vai ilman? Mitä tarkemmin kuuntelet sitä mitä soitat ja päätät miltä haluat kappaleen kuulostavan, sitä enemmän nautit tekemisestä.

Lopuksi: Pidä hauskaa ja ole armollinen itsellesi. Hampaat irvessä ei kannata harjoitella, ja jos höyry alkaa nousta korvista, on aika pitää tauko. Toteuta ideoitasi, keksi omia kappaleita, tapaile lauluja korvakuulolta, kuvaa video, esiinny kavereille. Soittaminen on sinun oma juttusi ja sinä päätät, miten sitä harrastat.

Kirjoittaja on Sävelmetsän pianopedagogi Elina Alanko

Osa 1:

​Miksi kannattaa harrastaa musiikkia?

Rakastan työtäni. En siksi, että se olisi aina helppoa, oppilaat aina iloisia ja oppiminen aina vaivatonta, vaan juuri siksi että näin ei aina ole. Soittotaito ei tule kenellekään sormia napsauttamalla vaan vaatii pitkäjänteistä harjoittelua, ja siksi se on niin äärimmäisen palkitsevaa ja monella tavalla hyödyllistä ihan jokaiselle, joka sitoutuu harrastukseen. Näen työssäni päivittäin innostusta, turhautumista, epävarmuutta, oivalluksia, kasvamista, pettymyksiä, onnistumisia, riemua, nautintoa, luovuttamisia ja itsensä ylittämisiä. Tiedän, että työlläni on valtava merkitys ja että oppilaani saavat soittoharrastuksesta enemmän eväitä elämään kuin itse tajuavatkaan.

​Musiikki on hunajaa aivoille

Musisointi on kokonaisvaltaisesti aivoja ja kehoa aktivoivaa toimintaa, jossa yhdistyy motoriikka, luovuus, tunteiden käsittely, tiedon käsittely ja tarkkaavainen reagointi ääniin. Tästä syystä soittaminen ja laulaminen ovat erinomaisia tapoja lievittää stressiä ja pahaa oloa sekä parantaa keskittymistä: muuta ei yksinkertaisesti ehdi ajattelemaan. Lisäksi soittaminen ja laulaminen tuottavat sekä fyysistä että henkistä mielihyvää. Musiikkiharrastuksen myönteisistä vaikutuksista aivojen kehitykseen, oppimiseen, muistiin ja keskittymiskykyyn on tehty lukemattomia tutkimuksia, eivätkä tulokset yllätä minua lainkaan.

​Musiikkiharrastus kulkee mukana läpi elämän

Aloitin itse pianonsoiton 7-vuotiaana. Ensimmäisinä vuosina soittoharrastus oli piristävä tuokio mukavan opettajan seurassa kerran viikossa, satunnaista kotiharjoittelua ja esiintymiset kaksi kertaa vuodessa. Kesäisin soittaminen jäi vähemmälle tai unohtui jopa kokonaan, mutta jatkui taas entiseen tapaan soittotuntien alkaessa. Teini-ikään tullessani havahduin siihen, että olin oppinut jo aika paljon ja olin ylpeä taidosta, jota kaikilla muilla ei ollut. Samalla kun näyttämisenhalu ja kappaleiden vaikeustaso kasvoivat ja esiintymisiinkin tuli suhtauduttua entistä vakavammin, myös turhautuminen ja pettymykset tuntuivat karvaammilta kuin aiemmin. Harrastuksen lopettaminen ei silti koskaan käynyt mielessäkään, koska vuosien rutiini oli tehnyt pianonsoitosta itsestäänselvän osan arkea ja tärkeän keinon ilmaista itseä.

Musiikkiharrastuksen rooli elämässä on erilainen eri ihmisillä ja myös muuttuu vuosien varrella. Omalla kohdallani leikkimielisenä harrastuksena alkanut soittelu vei lopulta mennessään ja johti ammattiopintoihin. Monet lapsena soittamisen aloittaneet lopettavat jossain vaiheessa soittotunneilla käymisen, mutta tapa istua silloin tällöin soittimen ääreen jää. Jotkut alkavat lämmitellä vanhaa taitoa vasta vuosien päästä, ja toiset aloittavat ensimmäistä kertaa aikuisena. Musiikkiharrastuksen muoto voi myös luontevasti muuttua vaikkapa pianonsoitosta kuorolauluun. Yhtä motivoi itsensä haastaminen ja nopea eteneminen, toiselle soittaminen on ensisijaisesti keino rentoutua, kolmas nauttii erityisesti esiintymisestä ja neljännelle tärkeintä on omien kappaleiden kirjoittaminen. Musisoinnin hyvää tekevistä vaikutuksista pääsee osalliseksi monella tavalla, ja vaikka itse taito pääsisi ruostumaan ja opitut kappaleet unohtuisivat, jo saavutetut pitkäaikaiset hyödyt eivät pyyhkiydy pois.

Jokainen etenee omaa tahtiaan

Yksilötunneilla edetään jokaisen omaa tahtia, joten lähtötasosta ja taipumuksista huolimatta tehtävät ovat aina sopivan haastavia. Vaikka lapsi tottuisi peruskoulussa menestymään vähällä vaivalla, soittotunneilla tehtävät eivät varmasti käy liian helpoiksi ja oppimisen eteen tottuu näkemään vaivaa. Vastaavasti lapsi jolle koulunkäynti ja ryhmän mukana pysyminen ei ole helppoa, saa varmasti soittotunneilla onnistumisenkokemuksia sopivan tasoisista tehtävistä. Musiikkiharrastuksen vapaaehtoisuus tukee oma-aloitteisuuden kehittymistä ja lapsi oppii myös itse asettamaan itselleen tavoitteita: on kasvattava kokemus innostua vaikkapa omasta toivekappaleesta, tehdä töitä sen oppimisen eteen ja lopulta esittää se muille.

Soittoharrastus on luonteeltaan erilainen kuin monet muut harrastukset: valtaosa tekemisestä tapahtuu itsenäisesti kotona. Ensimmäisten soittovuosien yksi tärkeimmistä tavoitteista onkin oppia ottamaan vastuuta omasta harrastuksestaan ja saada aikaan harjoittelurutiini. Pitkäaikaisessa musiikkiharrastuksessa syntyy kierre, jossa motivaatio johtaa oppimiseen, oppiminen tuottaa elämyksiä ja elämykset ruokkivat taas motivaatiota. Parhaimmillaan soittoharrastus tuo ainutlaatuisella tavalla iloa elämään sekä kehittää valtavasti pitkäjänteisyyttä ja kykyä käsitellä vastoinkäymisiä matkalla kohti tavoitetta. Vastaavasti kun hyvää harjoittelurutiinia ei ole, kappaleiden soittaminen tuntuu aina vaikealta ja paikallaan junnaaminen syö motivaation lopulta kokonaan. On myös muistettava, että yhtä tärkeää kun harjoittelun säännöllisyys on oppia harjoittelemaan oikein. Seuraavissa blogiteksteissä kerron millaista on hyvä harjoittelu, miten prosessista oppii nauttimaan yhtä paljon kuin lopputuloksesta ja miten vanhempi voi tukea lasta musiikkiharrastuksessa.

Kirjoittaja on Sävelmetsän musiikkikoulun pianopedagogi Elina Alanko

Musiikki tekee hyvää aivoille, lähteitä:
https://www.aivoliitto.fi/aivoterveys/mieli/musiikki-antaa-aivoille-siivet
https://kotiliesi.fi/terveys/hyvinvointi/musiikin-vaikutus-terveyteen/
https://www.aamulehti.fi/ihmiset/art-2000007367151.html
https://www.yksielama.fi/-/musiikkia-aivoille
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/10/11/avaruusromua-musiikin-ihmeellinen-voima

Kuvassa Alina Sorjonen,
​valokuvaaja: Heikki Tuuli

Sävelmetsän blogi 7.3.2020:

Positiivinen esiintymiskokemus
oppilaan soittoharrastuksen yhteydessä
​kantaa pitkälle tulevaisuuteen asti
​
Kirjoittaja Alina Sorjonen toimii intendenttinä Kirkkonummen kamariorkesterissa sekä perustamassaan Helsinki Metropolitan Orchestrassa ja opettaa pianoa Sävelmetsän musiikkikoulussa,
Alina opettaa pianoa sekä suomeksi että venäjäksi.

Muistelmia Kiinan konserttikiertueelta Shanghain Grand Theatre konserttisalissa 3.1.2019. 

Sinfoniaorkesterin solistina Shanghaissa

Olen suuren konserttisalin lämpiössä ja kuuntelen, kuinka lavan suunnalta kantautuu kaukaisesti vielä edellisen esityksen äänimaisema. Tarkoitukseni on juuri tänään ja tässä salissa esiintyä  solistina. Kyllä. Orkesterin soitto kantautuu korviini. Miten kaunista, ajattelen. Sekunti sekunnilta odotan. Tiedän, että seuraavaksi on minun vuoro astella lavalle valokeilaan suoraan satojen ihmisten eteen. Pyörryttää, kun sydän kiristää lyöntitiheyttään. En saa tarpeeksi happea, tiedostan sen. Suljen silmäni ja hengitän syvään. Hetken aikaa ajattelen, mistä ovesta pääsisin vielä karkuun. Rauhoittelen itseäni, tämä on normaalia. Teen venyttelyharjoituksia käsilläni ja samalla mietin; miksi olen täällä, mitä olen tullut tekemään tänne asti? Lopulta kuulen yleisön taputukset. Edellinen esitys on päättynyt. Nyt on minun vuoro. En enää epäröi, kerään kaikki voimani ja huomaan kuinka jalkani kuljettavat minut kepeästi lavan läpi kohti flyygeliä. Ehdin ehkä jopa hymyillä matkalla. Ulkoisesti minusta ei huomaa mitään poikkeavaa. Yleisö näkee solistin saapuvan iloisesti salin sivuovesta sisään. Minä kumarran ja istahdan flyygelin ääreen. Nyt se alkaa. 

​
Olen tullut soittamaan yhden lempiteoksistani, Sergei Rahmaninovin toisen pianokonserton. Tiedän, että jännityksestä johtuen käteni ovat vielä kylmät, mutta ensimmäisten sointujen aikana toivon, että pääsen eläytymään ja unohtamaan kaiken muun, paitsi musiikin. 

Teos on hyvin virtuoosinen ja olen harjoitellut sitä satoja kertoja. Epäröin, oliko tämä harjoittelumäärä tarpeeksi, vai olisiko pitänyt harjoitella vielä enemmän? Tuntuu, että voisin pähkäillä tämän kysymyksen parissa vaikka kuinka pitkään, mutta nyt se on jo liian myöhäistä. Päätän laskea käteni koskettimistolle, en enää ajattele asiaa. Olen siirtänyt huomioni siihen, että minulla on vihdoin mahdollisuus jakaa yleisön kanssa niin harjoitteluni lopputuloksen, kuin samalla kertoa musiikin avulla siitä, mitä sisälläni tapahtuu. Mitä tämäniltainen musiikki minulle merkitsee, mitä se minussa herättää? Etsin yhteyttä kanssasoittajien kanssa, kuuntelen tarkkaan, minkälainen kokemus heillä tänään on. Ajattelen, kuinka käsittämättömän hienoa on voida soittaa yli viidenkymmenen ihmisen kanssa yhtä aikaa. Tulkita, miten musiikin fraasit rakentuvat tällä kertaa? Haluan reagoida musiikin jokaiseen hetkeen kommunikoiden samalla niin soittajien, kuin kuulijoidenkin kanssa. Nimenomaan kuulijoiden. Tunnen lähes kosketeltavan jännityksen ilmassa, kun yleisössä istuvien kuulijoiden korvat ovat suuntautuneet lavaa kohti. Salainen toiveeni on, että onnistuisin omalta osaltani välittämään soittoni kautta tärkeän viestin. Haluaisin koskettaa jollakin tavalla kuulijaa. Mitä se olisi tällä kertaa? Itse sävelmä, harmonia, sointi, tulkinta tai mikä vaan, vaikka jokin tunnistettava melodiaan liittyvä muisto?

Musiikki ainutlaatuisena hetkenä

Kun musiikilla on suora yhteys tunteisiimme, saatamme reagoida, vaikka emme tuntisikaan kappaletta entuudestaan. Ainakin itse olen kokenut sen monia kertoja. Juurikin siksi se on minusta niin ainutlaatuista. Tunteet ja niiden aito kokeminen, myötäeläminen. Musiikki on yksi parhaimmista tavoista toimia esimerkiksi tunteiden kokemisen väylänä, sillä se tapahtuu aina nykyhetkessä suoraan kuuloaistin avulla.

Ajattelen, että parasta livekonserteissa kuulijan kannalta on sellainen elämys, kun kaikki kotiaskareet sekä arki ylipäätään unohtuvat ja musiikki vie aivan toisenlaiseen ulottuvuuteen. Voi myös sulkea silmänsä ja keskittyä aistimaan täysin kuulon varassa tapahtuvaa hetkeä. Näitä asioita odotan myös itse, kun istun yleisön puolella. En mene konserttiin arvostelemaan soittajia tai katsomaan suurennuslasi kädessä kuinka he saattavat tehdä jonkinlaisen lipsahduksen minkä huomaan, jos edes huomaan, ainoastaan ammattini puolesta. Haluan nauttia elämyksestä, ainutlaatuisesta hetkestä jollaista ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut, eikä tule toistumaan juuri samalla tavalla. Sen verran uniikki hetki se on, kun juuri tänään olemme kaikki läsnä juuri tällä tavalla; minäkin teen solistin asemassa parhaani, mutta en sen enempää, ehkä vähemmän, mutta se ei haittaa. Olen ihminen. Kun istun flyygelin ääressä ja soitan ensimmäisiä sointuja, tunnen valtavaa kiitollisuutta. Miten suuri kunnia minulle on annettu, kun saan jakaa tämän hetken salissa istuvien ihmisten kanssa. Aina se ei ole ollut helppoa. Joskus olen kokenut myös liian suurta esiintymisjännitystä ja siitä johtuen keskittymiskykyni ei ole aina toiminut halutulla tavalla. Olen kokenut esiintymisjännityksen nurjan puolen. Tulkitsen, että tämä on johtunut liiallisesta suorituskeskeisyydestä aina lapsuudestani asti. Nykyään olen työstänyt asiaa hyvin paljon ja uskon löytäneeni hyviä ratkaisuja näiden asioiden käsittelyyn. Kiitos niin monen ihmisen tuesta ja lämminhenkisestä palautteesta. 
 
Oppiminen ja ilon jakaminen

Opettaessani oppilaitani ajattelen, kuinka voisimme löytää soittamistamme kappaleista jotakin mielenkiintoista, juuri sellaista mitä voisi olla ilo jakaa myös muiden kanssa. Jokainen oppimamme uusi asia on jollain tapaa ilon asia. Työstämme, kokeilemme, pohdimme ja tutkimme. Opittu uusi kappale ja pienimmätkin oivallukset kappaleen parissa ovat hyvin arvokkaita hetkiä. Iloitsen suuresti kun löydämme yhdessä onnistumisen hetkiä.  Mikä olisikaan sen hienompaa, kuin se, että näitä hetkiä voisi jakaa myös vanhempien, isovanhempien, sisarusten, tai vaikkapa ystävien kanssa? Entäpä konserttiin saapuneiden täysin vieraiden, musiikista pitävien ihmisten kanssa? Miten hienoa olisikaan tavoittaa kuulijat omalla soitollaan ja saada heidät myös iloitsemaan? 

Nykypäivänä elämme suurten muutosten aikaa. Moniosaaminen on muodostumassa suureksi valttikortiksi työelämässä. Se ei ole aivan helppoa. Eilen kun matkasin Tampereelle koulutukseen, kävin välissä eräässä kodikkaassa kahvilassa syömässä palan porkkanakakkua kahvin kanssa. Mieleeni jäi, kun astuin sisään, kuulin kahden naisen keskustelevan; “ maailma on muuttunut, ihminen ei”. Mikä ajoitus! Juuri tätä asiaa itsekin pohdin. Ihmismielen muutos on niin hidasta verrattuna ulkomaailman tapahtumiin globalisaation myötä. Usko omaan itseensä ja mahdollisuuksiinsa kehittyä on tärkeä tiedostaa. Ajattelen, että esimerkiksi juuri hyvällä ja varmalla esiintymistaidolla on suuri merkitys tulevaisuudessa. Meidän täytyy jo tänä päivänä osata tulla enemmän ja enemmän näkyviin yhteiskunnassa. Tehtävämme on aina ollut jonkinasteinen sopeutuminen yhteiskuntaan niin, että voimme olla osa sen kokonaisuutta, jottemme pahimmassa tapauksessa syrjäytyisi. Yksinäisyyden kokeminen on yleistynyt viime vuosien ajan räjähdysmäisesti. Nämä kaikki asiat liittyvät mielessäni toisiinsa.

Positiivisen esiintymiskokemuksen syntyminen

“Minä esiintyjänä”- roolin hakemisen ja rakentamisen, myös vahvistamisen voi aloittaa milloin vaan. Pidän asiaa tärkeänä. Heti pienten oppilaiden kohdalla jo lähdemme työstämään tätä niin monisävyistä ja jännittävää taitoa. Ajattelen, että musiikin esittämisen myötä on löydettävissä linkki myös kokonaisvaltaisen esiintymistaidon löytymiseen. Ajan kanssa tästä voi muodostua pohja kaikelle muullekin tulevaisuuteen liittyvään esiintymiseen missä tahansa yhteydessä. Opetuksessani haluan korostaa positiivisen esiintymiskokemuksen syntyä kunkin oppijan henkilökohtaisella tavalla
 
Positiivisen esiintymiskokemuksen tärkeä pohja on hyvä ennakkovalmistautuminen. Esiintymistilanteessa siirrymme jo seuraavalle harjoiteltavalle alueelle. Kuinka hallita esiintymisjännitystä?  Mitä on pohjimmiltaan esiintymisjännitys ja minkälaisia työkaluja meillä on siitä huolimatta esiintyä koko potentiaalimme edestä? Niin ikään jännityksen myötä kohti pientä tai isompaakin itsensä voittamisen saavutusta. Emme välttämättä kaikki edes tykkää esiintymisestä. Musiikin kautta löytyykin aivan erilainen mahdollisuus toteuttaa tätäkin puolta itsessämme. Ennen kaikkea usko itseensä ja itseluottamuksen löytyminen suoraan musiikin sisältä käsin. Kun tiedämme mitä olemme menossa tekemään lavalle, meillä on tarkka suunnitelma, jännityksen kokeminen voi olla paljon lievempää. Tiedämme kuinka kävelemme, kumarramme, kuinka esittämämme kappaleen rakenne rakentuu pala palalta, minkälaisia teknisten valmiuksien kirjo meillä on tällä kertaa vastassa. Muun muassa näitä asioita harjoittelemme tunneilla ahkerasti, mutta jokaisen omassa rytmissä. Nojaamme itse rakentamaamme pohjaan ja harjoittelemme sen käytäntöä joka esityksen yhteydessä. Päämääränä on oman henkilökohtaisen viestin välittäminen musiikin kautta sellaisella toivotulla tavalla, mikä tuntuu juuri itsestään hyvältä. Opettaja ohjaa ja antaa työkaluja tämän tavan löytymiseen. 

Sävelmetsän blogi 23.1.2020:

Sini Nikku:

Sävelmetsän muskarilaiset säveltäjinä ja konserttitunnelmia Musiikkitalolta

MINÄ RAKENNAN MUSIIKKIA -SÄVELLYSPROJEKTI
 
”Ahaa, tiedän mitä tehdä. Ahaa, tiedän mitä tehdä. Minä rakennan musiikkia. Kas, aloitetaan.” -Martti, 5v
 
Minä rakennan musiikkia! -lastenmusiikkikonsertti ja -projekti oli osa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian maisteriopintojani. Sain idean oman musiikin luomisesta alle kouluikäisten lasten kanssa syksyllä 2018, jolloin projektini käynnistyi. Kysyin Sävelmetsän muskareistani kolmea lasta osallistumaan projektiini, ja he innostuivat mukaan. Keväällä 2019 aloitin lasten kanssa työskentelyn. Lapset sävelsivät ja sanoittivat kanssani osan konsertissa kuulluista kappaleista, mutta lapset loivat myös paljon konsertin ulkopuolelle jääneitä teoksia. Projektini huipentui 30.11.2019 osallistavaan lastenmusiikkikonserttiin Musiikkitalon Organo-salissa. Suureksi yllätyksekseni konserttiini saapui yli 100 henkeä yleisöön, ja näin ollen koko Organo-sali oli aivan täynnä innokkaita vauvoja, lapsia ja aikuisia. Konsertin soittajat ja muut esiintyjät olivat kollegoitani.
 
Musiikki on maailma, jossa on lupa leikkiä ja kokeilla. Lapset ovat opettaneet minulle tuosta lumoavasta maailmasta paljon. Tämän vuoksi halusin luoda lasten kanssa omaa musiikkia erilaisia luovia menetelmiä käyttäen. Erityisesti lapset sävelsivät sävelhyppypelin avulla. Sävelhyppypeliin olin tehnyt pentatonisen asteikon mukaisesti viiden sävelen ruudut, joiden päällä lapsi sai hyppiä. Soitin samanaikaisesti laattasoittimella sen ruudun sävelen, johon lapsi hyppäsi. Jokainen tunti alkoi myös saduttamisella, jolloin lapsi sai itse kertoa sadun tai tarinan – juuri sellaisen kuin itse halusi. Tärkeintä minulle oli, että jokainen lapsi pääsi soittamaan tunneilla. Samalla projekti oli itselleni pedagoginen tutkimusmatka lasten musiikin luomisen, keksimisen ja säveltämisen pariin.
 
Säveltäminen mielletään helposti ammattilaisten yksinoikeudeksi, vaikka säveltäminen on kaikkien oikeus. Luominen ja keksiminen ovat lapselle luontaisia tapoja toimia maailmassa. Edellä mainittuja asioita mahdollistamalla tuetaan samanaikaisesti lapsen itseilmaisua kuin myös uskoa omiin musiikillisiin kykyihinsä. Musiikin keksiminen voi toimia tunteiden purkamisena, mutta ennen muuta se edesauttaa lapsen luovan ajattelun kehittymistä ja kehittää näin ollen monipuolista ja luovaa muusikkoutta. Hyvin usein pienen lapsen kanssa sävellysprosessissa opettaja on kanssakulkija, joka usein johdattaa lapsen uusien asioiden ja oppimisen äärelle.
 
Suuret kiitokset Sävelmetsälle, projektiini osallistuneille lapsille sekä heidän perheilleen! Ilman teitä tätä projektia ja konserttia ei olisi tullut.
 
Kiitollisin terveisin
Sävelmetsän ope Sini