|
"Hitaasti lämpeävä 11-vuotiaamme aloitti Sävelmetsän pianotunnit syksyllä 2019. Opettaja osasi huomioida lapsen uskomattoman hyvin ja yhteinen sävel löytyi jo kokeilutunnilla, jännitys helpotti tosi nopeasti. Opettaja on mukauttanut pianotunteja lapsen toivomusten mukaan, mutta on kuitenkin vienyt harjoittelua systemaattisesti ja määrätietoisesti eteenpäin. Kannustava ja hyväntuulinen ote on auttanut hyvään alkuun ja saanut aikaan sen, että lapsi on innostunut musiikista ja hänestä on ollut kiva käydä soittotunneilla. Myös Sävelmetsän työpaja on kokeiltu, lapsen mukaan hän oli ensin miettinyt, että "melkein kaksi tuntia tätä, plääh", mutta hyvin pian ajatus oli ollut "melkein kaksi tuntia tätä, jee!" Työpajasta lapsi tuli kotiin intoa puhkuen ja kertoi kokeilleensa soittimia, joista emme olleet koskaan kuullutkaan. Ihan mahtavaa, että on olemassa tällaisia hyvän tuulen harrastusmahdollisuuksia, joissa lapsi saa mennä omaa tahtiaan ja saada hyvää, laadukasta opetusta!"
- piano-oppilaan vanhempi ”3-vuotias tyttäreni on käynyt Liisan muskarissa jo 2 vuotta ja edelleen joka viikko odottaa innolla seuraavaa muskariaan. Liisan muskareissa on innostavia lauluja ja leikkejä ja jokainen lapsi huomioidaan yksilöllisesti tunneilla. Voin lämpimästi suositella Liisan muskaria kaikille lapsille!” - muskarilaisen vanhempi "Sini on opettanut neljää lastani viimeisen 1.5 vuoden aikana. Sini on ammattitaitoinen, innostava, pedagooginen ja luova opettaja.
Lapseni pitävät pianotunneista ja ovat todella pitäneet Sinin opetuksesta. Opetustyyli on kannustava ja iloa tuottava, mutta myös tulosta tuottava :). Kevät- ja joulumatineat ovat myös aina mahtavia kokemuksia, sekä oppilaille että vanhemmille. Pianotyöpajat ovat olleet kaikille lapsilleni ihan kohokohtia ja tunteja, joihin mennään todella mielellään. Suosittelen lämpimästi Sävelmetsää kaikille musiikista kiinnostuneille!" - piano-oppilaiden vanhempi "Aloitin kitaratunnit aikuisopiskelijana ja käyn tunneilla joka toinen viikko. Aikaisemmin olen opetellut kitaransoittoa itse. Opettaja on mukava ja taitava ja suunnittelee opetusta ottaen huomioon omat toiveeni. Olen oppinut tunneilla paljon uutta ja olen iloinen että aloitin tunnit - osaavan opettajan opetuksessa olen edistynyt ihan eri tavalla kuin itse opettelemalla." - kitaran aikuisopiskelija "Voin suositella lämpimästi pianonsoiton opettajana Sävelmetsän musiikkikoulun Salli Rautiaista. Tyttäreni on saanut juuri oikeanlaista tukea ja kannustusta oppimiseensa pianotunneilta ja Salli on osannut näyttää mallia ja maustaa aloittelevan oppilaan yksinkertaisia melodioita ihanan inspiroivalla tavalla ja käyttäen erilaisia menetelmiä vaihtelevasti ja luovasti. Tyttäreni osaaminen kehittyy musiikillisesti monipuolisesti. Iloitsemme kovasti pianotunneista Sallin kanssa." - piano-oppilaan vanhempi "Liisa on todella ammattitaitoinen ja kiva opettaja, joka huomioi hienosti oppilaan kehitystason ja antaa tilaa myös luovuudelle ja omille toiveille. Liisan tunnilla viihtyy niin lapsi- kuin aikuisopiskelijakin, tunnelma on hyvä ja taidot karttuvat kuin huomaamatta!" - piano-oppilaan vanhempi ja pianon aikuisopiskelija "Soittotunti on onnistunut ihan uskomattoman hyvin etäyhteydellä, vaikka ehti olla vain yksi lähiopetustunti ennen tätä hankalaa tilannetta. (korona) Salli on ihan loistava opettaja ja halu oppia on ekaluokkalaisella pysynyt :)" - Liisa Saijonmaa "Suosittelen lämpimästi Sävelmetsän tunteja! Opettajat ovat hyviä ja kokeneita ja tosi mukavia!" - piano- ja kitaraoppilaiden vanhempi |