Miina Virtanen - diplomi-musiikkiterapeutti, työnohjaaja (STOry), musiikkipedagogi, toimitusjohtaja, yrittäjä Musiikkiterapia, työnohjaus, Olari, Espoo ja pk-seutu
Miina on valmistunut diplomi-musiikkiterapeutiksi (Diplom-Musiktherapeutin) erinomaisin arvosanoin Münsterin yliopistosta Saksasta v. 2010, pohjakoulutuksena musiikkiterapian opintoihin on musiikkikasvatuksen opiskelu v. 2002-2007 opettajalinjalla Münsterin yliopistossa (Westfälische Wilhelms-Universität Münster). Lisäksi lukuisia musiikkiterapian ja musiikkikasvatuksen täydennyskoulutuksia ja opinnot vuoden mittaisella musiikkiteatterilinjalla. Työnohjaus- ja johtajuuskoulutuksen opinnoista Sosped-Säätiöltä Miina on valmistunut työnohjaajaksi ja johdon työnohjaajaksi vuonna 2019. Kesäisin musiikkikoulun ollessa lomalla Miina on myös mukana järjestämässä melontaan liittyviä koulutuksia, retkiä ja luonto-, musiikki- ja hyvinvointitapahtumia esim. TyHy-päiviä Saimaalla. Miina on Sävelmetsä Oy:n perustaja, toimitusjohtaja sekä työnantajayrittäjä. Lisäksi Miina on myös Suomen Musiikkiterapiayhdistyksen hallituksen jäsen. Pääosin Miina tekee musiikkiterapeuttina Kelan 16-25-vuotiaiden kuntoutuspsykoterapiaa, mutta kaikenikäiset asiakkaat ovat lämpimästi tervetulleita!
Camilo Pajuelo, kitara, Suurpelto Kitaransoitonopetus edistyneille ja aloittelijoille
Kitaransoiton huippuosaaja Camilo Pajuelo, tunnit keskiviikkoisin Olarissa ja torstaisin Opinmäen koululla Suurpellossa. Lisätietoja: http://camilopajuelo.tumblr.com/bio " I am Camilo, a musician, guitar teacher and musicologist. In addition to music, which is not only my profession but my passion, I love writing poetry, cooking, playing football, chess and billiard. I strongly believe music learning / teaching should be an activity full of joy and fun, an educational process to acquire both personal and social skills. Since every student has his / her own interest, preferences, and motivations, suitable tools, repertoire and methodological sources should be chosen accordingly. I always encourage my pupils to explore different possibilities of the instrument and sound, creating their own music, excercices and improvising as well. "
Salli Rautiainen - piano, laulu, Suurpelto
"Olen Salli ja opetan pianonsoittoa ja laulua Opinmäen koululla. Olen opiskellut pianonsoittoa Lahden Ammattikorkeakoulussa sekä Helsingin pop&jazz-konservatoriossa. Parhaillaan teen maisteriopintoja Sibelius-Akatemiassa. Vapaa-ajallani tykkään rentoutua ystävieni kanssa kahvitellen, ulkona liikkuen sekä hyvien kirjojen ja lautapelien äärellä.
Opetusfilosofiani on, että kaikki voivat oppia soittamaan ja tehtäväni opettajana on mahdollistaa ja edesauttaa oppimista. Tämä onnistuu parhaiten jokaisen oppilaan henkilökohtaisia vahvuuksia ja motivaatiota hyödyntämällä sekä riittävän monipuolisilla opetusmenetelmillä. Tärkein viesti oppilailleni on se, että musiikki ja musisointi on ihanaa ja itsessään arvokasta."
Doora Tarnanen - piano, Saunalahti
"Olen opettajana lempeä, tarkka ja hassutteleva. Tunneillani oppilaat saavat soittaa haluamiaan kappaleita. Minulla on myös tarjolla soitettavaa. Tunneillani soitetaan, improvisoidaan ja opetellaan musiikin hahmottamista. Minulla on kokemusta myös erityistarpeisten lasten kanssa työskentelystä.
Koulutukseltani olen musiikkipedagogi AMK ja muusikko AM. Teen töitä myös musiikkileikkikoulun parissa. Pitkäaikainen rakkauteni ja harrastukseni teatterin parissa sai minut kehittämään teatterin ja musiikin yhdistävän kokonaisuuden teatterimuskarin. Vapaa-ajallani käyn seinäkiipeilemässä, tanssin ja rapsuttelen neitokakadulintujani."
Reetta Järä - piano, Saunalahti ja Olari
"Olen Reetta, Sävelmetsän piano-opettaja. Olen valmistunut musiikkipedagogiksi (AMK, klassinen piano) ja tällä hetkellä teen maisteriopintoja Sibelius-Akatemiassa. Vapaa-ajalla ulkoilen, olen ystävien kanssa ja puuhailen milloin mitäkin leipomisesta purjehdukseen. Soittotunneillani keskeistä on tavoitteellinen ja innostava työskentely sekä oppilaan oman musiikkisuhteen kehittäminen."
Iida Kosonen - piano, laulu, Olari
"Olen koulutukseltani Musiikkipedagogi AMK (pop/jazz-laulu) ja Muusikko AO (pop/jazz-piano). Opetan Sävelmetsässä pianoa ja laulua, myös yhdistetyt piano-ja laulutunnit ovat mahdollisia.
Tavoitteenani on luoda tunneille turvallinen, rento ja kiva tunnelma, jossa jokainen saa olla oma itsensä, nauttia musiikista, oppia uutta ja kehittyä omassa instrumentissaan. Huomioin opetuksessa jokaisen oppilaan toiveet ja tarpeet parhaani mukaan. ”
Anna Pirnes, piano, Suurpelto
”Opettajana olen helposti lähestyttävä, empaattinen ja kannustava. Taustani pianistina on vahvasti klassinen, mutta hypin erittäin mielelläni myös genrerajojen yli. Pyrin luomaan tunneilleni oppilaslähtöisen, positiivisen ja turvallisen ilmapiirin. Musiikki on parhaimmillaan valtava voimavara, josta voi ammentaa iloa elämään!
Olen valmistunut musiikkipedagogiksi vuonna 2014 Centria-ammattikorkeakoulusta, pääaineenani klassinen piano. Lisäksi olenopiskellut varhaisiän musiikkikasvatusta ja taiteen soveltavaa käyttöä Metropolia Ammattikorkeakoulussa, josta valmistuin keväällä 2020. Vapaa-aikani käytän mielelläni urheillen eri lajien parissa, sekä luonnossa ja maailmalla seikkaillen. Viihdyn erityisen hyvin auringon paisteessa ja vedessä, mutta myös jäällä ja lumessa!”
Petja Ylärakkola, piano, Suurpelto
“Olen Petja Ylärakkola, olen valmistunut pianonsoitonopettajaksi ja musiikkipedagogiksi Tampereen Ammattikorkeakoulusta ja olen klassisen pianon opiskelija Sibelius-Akatemiassa, josta olen valmistunut musiikin kandidaatiksi keväällä 2023. Opiskelen myös sävellystä sekä hieman musiikkiteknologiaa. Tunneillani voidaan soittaa klassisen ja vapaan säestyksen lisäksi esimerkiksi elokuva- ja pelimusiikkisovituksia, ja tarvittaessa voin oppilaan toivomuksien mukaan itsekin niitä sovittaa. Vapaa-ajan harrastuksiani ovat mm. lauta- ja videopelit, ja urheilumaailmassa sydäntäni lähellä ovat erityisesti mailapelit, kuten sulkapallo ja tennis.”
Laura Wahlfors, piano, Tapiola
”Tunneillani kaikki lähtee oppilaan kohtaamisesta sellaisena kuin hän on - olen opettajana kuunteleva, kiinnostunut ja kannustava. Omin alueeni on klassinen musiikki, mutta muutkin genret ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi. Autan mielelläni kullekin mieleisen musiikin soittamisessa sekä hyvän, sisäisesti motivoituneen musiikkisuhteen löytämisessä. Musisoiminen - ja musiikillisten merkitysten jakaminen - on parhaimmillaan syvästi mielekäs tapa olla suhteessa itseen ja ympäröivään kulttuuriin.
Koulutukseltani olen musiikin tohtori (Sibelius-Akatemia), ja olen opiskellut myös Helsingin yliopistossa ja ammattikorkeakoulu Stadiassa (nyk. Metropolia): pianonsoiton ja pianopedagogiikan lisäksi mm. kirjallisuustiedettä ja englantilaista filologiaa. Nykyään työskentelen monipuolisesti muusikkona, opettajana ja tutkijana. Vapaa-ajalla harrastan uintia, kuntosalia ja astangajoogaa sekä lautapelejä ja vapaamuotoista oleilua ystävien kanssa. Lempieläimiäni ovat kissat ja ketut.”
Robin Widjeskog, piano, Saunalahden koulu
Moikka! Olen Robin Widjeskog ja opetan pianoa Saunalahden koululla. Olen kotoisin Mustasaaresta, mutta valmistunut musiikkipedagogiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta (pop/jazz-piano), sekä suorittanut myös Muusikon ammattitutkinnon Jyväskylän Gradialla. Opetuksen ohella soitan bilebändissä, ja vapaa-ajallani penkkiurheilen sekä teen omaa musiikkia.
Pyrin aina oppitunneilla luomaan rennon ja turvallisen ilmapiirin, jonka puitteissa oppilas uskaltaa ilmaista itseään vapaasti. Huomioin oppilaiden toivomuksia soitettavan materiaalin suhteen, sillä koen tärkeäksi löytää kutakin oppilasta motivoiva tulokulma soittamiseen. Tunneilla voidaan tutustua oppilaan toiveiden mukaan myös improvisaatioon ja biisintekoon. Pidän tunteja myös mielellään ruotsiksi. Tervetuloa tunneille!
Hejsan! Jag heter Robin Widjeskog, och undervisar piano vid Saunalahti skola. Jag är ursprungligen från Korsholm, men utexaminerade till musikpedagog (pop/jazz-piano) från Jyväskylä yrkeshögskola och till musiker från Jyväskylä yrkeskola Gradia. Jag uppträder med showband på olika evenemang, och på fritiden följer jag gärna olika sport och skriver eget musik.
På lektionerna siktar jag alltid till att skapa en avslappnad och trygg atmosfär, där eleverna vågar uttrycka sig fritt. Jag utnyttjar också elevernas önskemål inom övningsmaterialen, eftersom jag tycker att det är viktigt att hitta en motiverande vinkel i spelandet för varje elev. Enligt elevens önskemål kan lektionerna också innehålla improvisation och låtskrivande. Välkommen till lektionerna!
Tuulia Ryhänen, laulu ja piano, Suurpelto
Opetan Sävelmetsässä pop/jazz -laulua sekä pianonsoittoa. Olen valmistunut Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta musiikkikasvatuksen aineryhmästä (syventymiskohteena pianon vapaa säestys) ja viimeistelen kuluvana lukuvuonna musiikkipedagogin opintojani Savonia-ammattikorkeakouluun (pääinstrumentti pop/jazz -laulu).
Olen kannustava ja lempeästi tavoitteellinen opettaja. Pyrin siihen, että ilo ja onnistuminen ovat joka tunnilla läsnä ja että tunnin ilmapiiri on turvallinen. Yhteisiä tunteja aloittaessa pohdimme yhdessä oppilaan kanssa toiveita ja tavoitteita tunneille. Haluan koota jokaiselle oppilaalle mielekkään ohjelmiston yhdistellen oppilaan toiveita sekä ehdottamiani kappaleita, niin että instrumentin opiskelu olisi mahdollisimman mukavaa.
Lämpimästi tervetuloa Sävelmetsään laulu- tai pianotunneilleni tai vaikka yhdistetyille laulu-pianotunneille!
Liisa Koskimies - kesäleiri, Olari
"Olen Liisa ja opetan yhteismusisointia kesäleirillä Sävelmetsän Olarin toimitilalla. Olen tehnyt pianonsoitonopettajan töitä Sävelmetsällä vuodesta 2016. Olen koulutukseltani musiikkipedagogi AMK (pop/jazz-piano 2014, varhaisiän musiikkikasvatus ja taiteen soveltava käyttö 2019), ja musiikkipedagogi YAMK 2020. Vapaa-ajallani urheilen, puuhastelen koirani Ruun kanssa, veneilen ja touhuan ystävieni kanssa. Pyrin pitämään huolen siitä, ettei elämä muutu liian vakavaksi!
Opettajana pyrin luomaan rennon ja vuorovaikutuksellisen ilmapiirin oppilaan kanssa. Oppilaan on tärkeää päästä itse vaikuttamaan harrastuksensa sisältöön sen mielekkyyden takaamiseksi. Haluan lähestyä musiikkia ilon, hassuttelun, tutkimisen, kokeilun ja hoksaamisen kautta. Musiikki on iloinen asia!"