Miten vanhempi voi tukea lasta musiikkiharrastuksessa?
Kuulostaako tutulta: Viikko on taas kulunut, mutta et muista nähneesi kertaakaan lasta soittimen ääressä. Tai sitten lapsen harjoittelukärpänen iskee juuri silloin kun pitäisi pystyä keskittymään tärkeään etäpalaveriin. Entä tämä: On esiintymispäivä, mutta lapsi ei hyvästä valmistautumisesta huolimatta suostukaan lähtemään. Tai esiintyminen meni mönkään ja nyt lapsi huutaa, ettei enää koskaan halua soittaa. Voiko pakottaa?
Perusasiat kuntoon: Työrauha
Mukava musiikkiharrastus alkaa mukavista puitteista. Aseta soitin paikkaan, jossa lapsi saa harjoitella rauhassa ilman taustameteliä tai anna soittorauha harjoittelun ajaksi. On hyvin vaikea saada aikaan säännöllistä rutiinia ja positiivista suhtautumista soittoläksyihin, jos lasta pyydetään monissa tilanteissa pyytää olemaan harjoittelematta tai soittamaan hiljempaa. Toisinaan myös sisarukset voivat kommentoida ikävästi lapsen harjoittelua. Jos harjoittelu ei tunnu maistuvan lapselle, kannattaakin ensimmäisenä miettiä, häiritseekö lapsen keskittymistä jokin ulkoinen tekijä.
Soittoharrastuksen ytimessä on soitin
Soittimen laadulla ja kunnolla on väliä. Akustisen pianon säännöllinen virittämisellä suuri merkitys: Lapsi ei yleensä itse osaa huomauttaa asiasta, mutta motivaatio laskee väistämättä, kun soittoläksyt kuulostavat "rumalta" vaikka miten harjoittelisi. Myös rikkinäiset ja jumiutuvat koskettimet yms. viat kannattaa huoltaa kuntoon heti eikä sitten kun harrastuksesta on jo mennyt maku. Soittimen kunnosta huolehtimalla vanhempi myös osoittaa lapselle, että harrastus on tärkeä.
Sähköiset soittimet eivät vaadi säännöllistä huoltamista ja mahdollisuus soittaa kuulokkeilla helpottaa myös työrauhan järjestämistä. Ero esimerkiksi halvan kosketinsoittimen ja laadukkaan digitaalipianon välillä on päätä huimaava, joten valintaa kannattaa harkita tarkkaan! Usein harrastus halutaan aloittaa vaatimattomalla soittimella, jotta ennen kalliita hankintoja selviää, innostuuko lapsi oikeasti. Tässä tapauksessa on suositeltavaa, että taitojen karttuessa myös soitin päivitetään laadukkaampaan. Kun oppilaani ovat esimerkiksi vaihtaneet pienestä kiipparista täysmittaiseen digitaalipianoon, harjoittelumotivaatio ja -määrät ovat poikkeuksetta nousseet aivan uudelle tasolle. Jo ennestään varsin hyvää soitinta voi myös olla tarvetta vaihtaa parempaan myös vuosien soittoharrastuksen jälkeen, erityisesti jos lapsi itse osaa toivoa laadukkaampaa soitinta tai vaikkapa akustista pianoa digipianon sijaan.
Kysymystä ensimmäisen soittimen laadusta voi lähestyä myös tällä tavalla: Sen sijaan, että kokeilee soittotunteja ja odottaa lapsen innostumista, voi järjestää korkeatasoiset puitteet alusta asti, jotta lapsi innostuisi.
Pitääkö vanhemman olla perillä lapsen soittoläksyistä?
Kysymykseen ei ole yhtä oikeaa vastausta, sillä eri perheillä on erilaiset tavoitteet ja toiveet lapsen musiikkiharrastukselle. Toiset lapset ovat itseohjautuvampia kuin toiset, ja lapsi voi haluta pitää harrastuksen täysin ”omana juttunaan.” Useimmissa tapauksissa on kuitenkin pelkästään hyvä asia, että aikuinen on kärryillä lapsen soittoharrastuksesta ja tukena harjoittelussa. Olemalla kiinnostunut soittoläksyistä ja edellyttämällä niiden harjoittelua vanhempi näyttää hyvää esimerkkiä lapselle: ”Onpa hauska kappale, soita vaan vielä uudestaan!”
Vanhemman rooli soittoharrastuksessa on sitä merkittävämpi, mitä nuorempi lapsi on. Erityisesti harrastuksen alussa lapsi saattaa yksinkertaisesti unohtaa harjoitella soittoläksyjä, ja harjoittelurutiinin syntyminen vie aikaa niin kuin mitkä tahansa muutkin rutiinit, joihin lapsi totutetaan. Ensimmäinen tavoite on saada lapsi ylipäätään soittimen ääreen, mielellään useamman kerran viikossa. Usein lapset tarvitsevat myös ohjausta tottuakseen soittoharjoittelun luonteeseen: kärsivällisyyttä ja paljon toistoja vaativa harjoittelu voi turhauttaa, ja vanhemman on hyvä auttaa näiden tunteiden käsittelyssä ja rohkaista yrittämään uudestaan. Myös onnistumisen riemu on kahta suurempi, kun sen voi jakaa yhdessä vanhemman kanssa. Oma-aloitteisuus lisääntyy niin harrastusvuosien kuin iän myötä, ja sen mukana on toivottavaakin, että lapsi ottaa itse vastuun omasta harjoittelustaan.
Vanhemmat ovat myös lämpimästi tervetulleita kuuntelemaan soittotunteja (normaalioloissa, ei korona-aikaan). Lisäksi soitonopettajaan voi ottaa matalalla kynnyksellä yhteyttä ja kysyä, miten tunneilla on mennyt ja mitä lapsen kanssa pitäisi harjoitella.
Kaikki musiikin kanssa tekemisissä oleminen tukee soittoharrastusta
Musiikkiharrastuksen tukeminen on muutakin harjoittelun valvomista. Aktiivinen musiikin kuuntelu, konserteissa käynti, laulaminen ja tanssiminen ovat kaikki arvokkaita tapoja nauttia musiikista ja lisätä lapsen kiinnostusta aiheeseen. Monipuolinen altistuminen musiikille inspiroi lasta, kehittää korvaa ja vahvistaa myönteistä musiikkisuhdetta. Lapset, joiden arkeen musiikki kuuluu vahvasti myös soittotuntien ulkopuolella, ovat yleensä halukkaita laulamaan, tuntevat kuulonvaraisesti paljon kappaleita ja pyytävät omia suosikkejaan tunneilla soitettaviksi.
Soitonopettajana olen aina mielissäni, kun lapsi keksii itse kappaleen jonka haluaa oppia: tällöin motivaatio usein riittää tavallista haastavampien asioiden harjoitteluun. Alkuvaiheessa oppikirjan kappaleet ovat yksinkertaisia ja lapsen voi olla vaikea hahmottaa läksyjen yhteyttä musiikkiin, jota kuulee ympärillään. Oman toivekappaleen soittaminen auttaa inspiroitumaan soittoharrastuksen mahdollisuuksista ja tekemään tärkeän oivalluksen: Soittotunneilla ei käydä, jotta opittaisiin juuri ne kirjan kappaleet, vaan kaiken tarkoituksena on saavuttaa taito, jota voi sitten soveltaa lukemattomiin musiikkityyleihin oman mielenkiinnon mukaan. Pelkästään toivekappaleita soittamalla on kuitenkin vaikea oppia kattavasti taidon perusteita, joten pedagogisesti suunnitellun ohjelmiston harjoittelu on yhtä tärkeää.
Idea toivekappaleesta syntyy lapsen mieleen sitä todennäköisemmin, mitä enemmän hän kuulee musiikkia. Laittakaa siis kotona levy soimaan ja musikaalielokuva pyörimään! Musiikin ei tarvitse edustaa tiettyä tyylilajia, vaan mikä tahansa mieleinen kuunneltava on hyväksi.
Mitä jos lapsi haluaa lopettaa?
Lapsen suhde omaan harrastukseensa on monen tekijän summa, eivätkä niistä kaikki liity edes harrastuksen aiheeseen. Näitä ulkoisia tekijöitä ovat muun muassa ympäristön suhtautuminen harrastukseen, tunnin ajankohta, henkilökemiat opettajan kanssa ja viiteryhmä (soittavat kaverit) tai sen puute. Ennen lopettamispäätöstä olisi hyvä koittaa selvittää voisiko motivaation hiipuminen liittyä johonkin näistä, ja olisiko asialle tehtävissä jotain. Jos soittotunnit tulee lopettaneeksi, vaikka itse musiikki ja soittaminen kiinnostaisi, voi päätöstä katua myöhemmin.
Esimerkki: Soittotunti on aikaan, jolloin lapsi on aina väsynyt vaikka pitkän koulupäivän tai toisen harrastuksen jäljiltä. Soittotunnille lähteminen on siksi ikävää ja keskittyminen on vaikeaa, mikä vaikuttaa oppimistuloksiin ja edelleen motivaatioon. Tilanne on vastaavanlainen, jos arjessa ei ole tilaisuutta harjoitella silloin kun lapsi on virkeimmillään. Nämä ovat asioita, joita lapsi harvoin osaa sanoittaa, mutta joilla on iso vaikutus harrastuksen sujumiseen.
Soittavilla kavereilla on myös erittäin merkittävä vaikutus motivaatioon. Moni lapsi aloittaa harrastuksen kun kaverikin aloittaa, ja saattaa haluta myös lopettaa kun kaverikin. Itse soittotunnit ovat useimmiten yksilötunteja, ja tiiviin yhteisön puuttuminen on yksi olennainen ero moneen muuhun harrastukseen. Siksi on tärkeää osallistua konsertteihin ja ryhmätunneille (Sävelmetsässä työpajat kaksi kertaa lukukaudessa), jotta saa inspiraatiota myös toisten lasten esimerkeistä. Mikäli lapsi menettää kiinnostuksensa kaverin lopettaessa harrastuksen, voi paitsi ohjata huomion itse soittamisen hauskuuteen, myös muistuttaa, että uusia soittokavereita löytyy kyllä. Lapsi voi myös itse olla se esimerkki, jonka ansiosta joku toinen keksii aloittaa soittamisen.
Mikäli syy lopettamiseen on soittamisen tuntuminen vaikealta tai tylsältä, kannattaa yrittää auttaa harjoittelussa ja pyytää soitonopettajalta tarkempia vinkkejä. Kun soittaminen tuntuu tylsältä, se tuntuu usein myös vaikealta ja taustalla on paljon turhauttavia epäonnistumisen kokemuksia. Jos siinä tilanteessa saa lapsen keräämään kärsivällisyytensä ja yltämään yhteen merkittävään onnistumiseen, voi syttyä kipinä, joka kääntää koko harrastuksen suunnan.
Mikäli mikään ylläolevista tai muista tukemisen keinoista ei käännä lapsen päätä, ei kannata pakottaa. Maailmassa on lukematon määrä muitakin kiinnostavia ja hyödyllisiä asioita kuin soittaminen, eikä ohjattu musiikkiharrastus ole kaikkia varten. Soittamisen pariin voi myös palata koska tahansa, kun siltä tuntuu.
Kirjoittaja on Sävelmetsän pianonsoitonopettaja Elina Alanko
RSS Feed