​Millaista on hyvä harjoittelu? - lue yhdessä lapsen kanssa

Hei soittaja!

Olit sitten juuri aloittamassa harrastusta tai päässyt jo hyvään vauhtiin: onneksi olkoon! Olet tehnyt hienon päätöksen oppia hauskan ja hyödyllisen taidon. Soittaminen on palkitseva harrastus, josta tulee sitä kivempaa mitä enemmän sitä tekee. Se on sinun oma juttusi ja voit itse vaikuttaa todella paljon siihen, miten juuri sinä harrastat musiikkia. Seuraavaksi kerron omat vinkkini siihen, miten soittoharrastuksesta saa mahdollisimman paljon iloa irti!

Harjoittele säännöllisesti

Soita usein: On helpompaa ja hyödyllisempää soittaa viikon aikana kymmenen minuuttia päivässä kuin tunti putkeen juuri ennen soittotuntia. Aloita läksyn harjoitteleminen vaikka jo heti soittotunnin jälkeen tai viimeistään seuraavana päivänä, kun opettajan neuvot ovat vielä hyvässä muistissa. Usean päivän tauon jälkeen on vaikeampi päästä alkuun. Vastaavasti jos pääset hyvään vauhtiin soittoläksyissä jo heti soittotunnin jälkeen ja harjoittelet vaikkapa kahtena päivänä peräkkäin, on helppoa ja mukavaa soittaa vielä kolmantenakin päivänä. Harvoin soittamiseen kyllästyy soittamalla, vaan juuri päinvastoin: mitä useammin harjoittelet, sitä enemmän innostut.

Entä jos ei harjoittelu ei huvita?

Harjoittelu tuntuu joskus tylsältä tai vaikealta. Joskus muut asiat kiinnostavat enemmän ja joskus on liian väsynyt. Ei haittaa, jos ei aina huvita: soitat sitten toisena hetkenä tai vähän lyhyemmän aikaa. Soittotaito karttuu vuosien kuluessa, eivätkä yksittäiset taukopäivät tai -viikot ole ratkaisevia, kunhan soittaminen kuuluu arkeen pitkällä aikavälillä. Toisaalta myöskään yksittäinen poikkeuksellisen ahkeran harjoittelun viikko ei vie taitoa kovin paljoa eteenpäin, jos muina viikkoina ei harjoittele ollenkaan.

Jos harjoittelu ei huvita ikinä, vaikka musiikki kiinnostaa ja tunneilla on kivaa, pitää tehdä harjoittelusta hauskempaa. Hauska tapa harjoitella on se tapa, jolla soittoläksyn oppii mahdollisimman hyvin ja nopeasti. Uuden oppiminen vaatii aina ponnistelua, kun taas jo tutuksi tulleita kappaleita on yleensä mukavinta soittaa. Jotta soittaminen olisi mahdollisimman kivaa, kannattaakin paitsi ottaa uudet kappaleet tehokkaasti haltuun, myös soitella välillä vanhoja läksyjä uudelleen.

Tee vaikeasta helppo

Maailman vaikeimmankin kappaleen voi opetella niin, että tekee siitä helpon! Toisin sanoen tehtävä pitää pilkkoa pienempiin ja yksinkertaisempiin palasiin. On raskasta opetella uusi kappale rämpimällä sitä uudestaan ja uudestaan alusta loppuun, ja turhautuminen ottaa helposti vallan ennen kuin tehtävä onnistuu. On monia erilaisia tapoja helpottaa opeteltavaa asiaa, ja näitä kaikkia on hyvä hyödyntää vuorollaan:

- Käy taputtamalla läpi pelkkä kappaleen rytmi.
- Käy huolellisesti läpi pelkät sävelet ilman rytmiä: mieti rauhassa seuraavaa säveltä niin kauan, että soitat sen varmasti oikein.
- Totuttele aloittamaan kappale myös keskeltä, ei pelkästään alusta. Opit kappaleen nopeammin, kun harjoittelet enemmän vaikeita kuin helppoja kohtia.
- Harjoittele pieni pätkä kerrallaan ja etene seuraavaan pätkään vasta, kun edellinen sujuu helposti. Jos silti tuntuu vaikealta, soita vielä pienempi pätkä kerrallaan.
- Soita hitaasti. Jos silti tuntuu vaikealta, hidasta lisää. Nopeuta vähitellen.
- Pianisteille: Soita kädet erikseen. Palaa välillä harjoittelemaan kädet erikseen, vaikka soittaisitkin myös yhteen.
- Kaikille soittajille: Laula tai hyräile kappaletta. Erityisesti jos siinä on sanat, mutta muutenkin.
- Tee muistiinpanoja. Ympyröi nuotista kohta jossa pitää olla erityisen tarkkana, piirrä ylennys jonka meinaat unohtaa ja nimeä nuotti, jonka kohdalla joudut joka kerralla miettimään.

Musisointi ei ole nopeuskilpailu

Kumpi on parempi puhuja: se joka sanoo kymmenen sanaa sekunnissa vai se jonka puheesta saa selvää? Entä lukisitko mieluummin sivun verran sotkua vai pari riviä hyvää käsialaa?

On aina paremman kuuloista soittaa hitaasti ja sujuvasti kuin nopeasti ja katkeillen. Sujuva soittaminen myös tuntuu hyvältä ja rauhoittavalta, kun taas hosumisesta johtuva katkeilu voi hermostuttaa ja saada koko soittohetken tuntumaan epämukavalta. Sujuvasti soitettaessa kappaleen syke pysyy yllä ja rytmit soitetaan oikein, eli kappaletta voi vaikka soittaa toisen kanssa yhtä aikaa ja molemmat ovat koko ajan samassa kohdassa.

Sujuvuus on myös tärkeämpää kuin oikeat äänet. On tärkeä taito osata jatkaa kappaleen soittamista samassa tahdissa eteenpäin, vaikka välillä tulisikin osuttua väärään ääneen. Väärät äänet ovat vain yksityiskohtia, jotka voi seuraavalla kerralla korjata, mutta sujuva rytmi on se mikä tekee kappaleesta musiikkia, kokonaisuuden. Varsinkin silloin kun alat pikkuhiljaa nopeuttaa kappaleen tempoa, pitää antaa mieluummin periksi oikeissa äänissä kuin täsmällisessä rytmissä. Jos tottuu soittamaan helpot kohdat nopeasti ja vaikeat hitaasti, ei koskaan saa kappaleesta sujuvaa. Kärsivällisesti etenemällä ja monipuolisilla harjoittelutavoilla opit sen sijaan lopulta soittamaan oikeat äänet sekä nopeasti että sujuvasti, ja silloin soittaminen on hauskimmillaan!
​
Kuuntele, hio ja nauti

Samoin kun vaikean kappaleen voi tehdä helpommaksi, voi myös jo helpolta tuntuvan kappaleen harjoitella aina vielä paremmaksi. Tämä tekee soittoläksyistä erilaisia kuin vaikkapa matematiikan läksyistä: Soittoläksy ei ole ”tehty” kun sen saa kerran soitettua oikein, vaan sen pariin on hyvä palata monta kertaa viikon aikana. Kappaleen voi harjoitella paremmaksi esimerkiksi soittamalla sen rytmit tarkemmin ja kiinnittämällä enemmän huomiota esitysmerkintöihin (staccato, crescendo, rit. jne.). Jokaiseen kappaleeseen voi myös tuoda oman tulkintansa: haluanko soittaa tämän voimakkaasti vai hiljaa, nopeasti vai hitaasti, pedaalia käyttäen vai ilman? Mitä tarkemmin kuuntelet sitä mitä soitat ja päätät miltä haluat kappaleen kuulostavan, sitä enemmän nautit tekemisestä.

Lopuksi: Pidä hauskaa ja ole armollinen itsellesi. Hampaat irvessä ei kannata harjoitella, ja jos höyry alkaa nousta korvista, on aika pitää tauko. Toteuta ideoitasi, keksi omia kappaleita, tapaile lauluja korvakuulolta, kuvaa video, esiinny kavereille. Soittaminen on sinun oma juttusi ja sinä päätät, miten sitä harrastat.

Kirjoittaja on Sävelmetsän pianopedagogi Elina Alanko

Osa 1:

​Miksi kannattaa harrastaa musiikkia?

Rakastan työtäni. En siksi, että se olisi aina helppoa, oppilaat aina iloisia ja oppiminen aina vaivatonta, vaan juuri siksi että näin ei aina ole. Soittotaito ei tule kenellekään sormia napsauttamalla vaan vaatii pitkäjänteistä harjoittelua, ja siksi se on niin äärimmäisen palkitsevaa ja monella tavalla hyödyllistä ihan jokaiselle, joka sitoutuu harrastukseen. Näen työssäni päivittäin innostusta, turhautumista, epävarmuutta, oivalluksia, kasvamista, pettymyksiä, onnistumisia, riemua, nautintoa, luovuttamisia ja itsensä ylittämisiä. Tiedän, että työlläni on valtava merkitys ja että oppilaani saavat soittoharrastuksesta enemmän eväitä elämään kuin itse tajuavatkaan.

​Musiikki on hunajaa aivoille

Musisointi on kokonaisvaltaisesti aivoja ja kehoa aktivoivaa toimintaa, jossa yhdistyy motoriikka, luovuus, tunteiden käsittely, tiedon käsittely ja tarkkaavainen reagointi ääniin. Tästä syystä soittaminen ja laulaminen ovat erinomaisia tapoja lievittää stressiä ja pahaa oloa sekä parantaa keskittymistä: muuta ei yksinkertaisesti ehdi ajattelemaan. Lisäksi soittaminen ja laulaminen tuottavat sekä fyysistä että henkistä mielihyvää. Musiikkiharrastuksen myönteisistä vaikutuksista aivojen kehitykseen, oppimiseen, muistiin ja keskittymiskykyyn on tehty lukemattomia tutkimuksia, eivätkä tulokset yllätä minua lainkaan.

​Musiikkiharrastus kulkee mukana läpi elämän

Aloitin itse pianonsoiton 7-vuotiaana. Ensimmäisinä vuosina soittoharrastus oli piristävä tuokio mukavan opettajan seurassa kerran viikossa, satunnaista kotiharjoittelua ja esiintymiset kaksi kertaa vuodessa. Kesäisin soittaminen jäi vähemmälle tai unohtui jopa kokonaan, mutta jatkui taas entiseen tapaan soittotuntien alkaessa. Teini-ikään tullessani havahduin siihen, että olin oppinut jo aika paljon ja olin ylpeä taidosta, jota kaikilla muilla ei ollut. Samalla kun näyttämisenhalu ja kappaleiden vaikeustaso kasvoivat ja esiintymisiinkin tuli suhtauduttua entistä vakavammin, myös turhautuminen ja pettymykset tuntuivat karvaammilta kuin aiemmin. Harrastuksen lopettaminen ei silti koskaan käynyt mielessäkään, koska vuosien rutiini oli tehnyt pianonsoitosta itsestäänselvän osan arkea ja tärkeän keinon ilmaista itseä.

Musiikkiharrastuksen rooli elämässä on erilainen eri ihmisillä ja myös muuttuu vuosien varrella. Omalla kohdallani leikkimielisenä harrastuksena alkanut soittelu vei lopulta mennessään ja johti ammattiopintoihin. Monet lapsena soittamisen aloittaneet lopettavat jossain vaiheessa soittotunneilla käymisen, mutta tapa istua silloin tällöin soittimen ääreen jää. Jotkut alkavat lämmitellä vanhaa taitoa vasta vuosien päästä, ja toiset aloittavat ensimmäistä kertaa aikuisena. Musiikkiharrastuksen muoto voi myös luontevasti muuttua vaikkapa pianonsoitosta kuorolauluun. Yhtä motivoi itsensä haastaminen ja nopea eteneminen, toiselle soittaminen on ensisijaisesti keino rentoutua, kolmas nauttii erityisesti esiintymisestä ja neljännelle tärkeintä on omien kappaleiden kirjoittaminen. Musisoinnin hyvää tekevistä vaikutuksista pääsee osalliseksi monella tavalla, ja vaikka itse taito pääsisi ruostumaan ja opitut kappaleet unohtuisivat, jo saavutetut pitkäaikaiset hyödyt eivät pyyhkiydy pois.

Jokainen etenee omaa tahtiaan

Yksilötunneilla edetään jokaisen omaa tahtia, joten lähtötasosta ja taipumuksista huolimatta tehtävät ovat aina sopivan haastavia. Vaikka lapsi tottuisi peruskoulussa menestymään vähällä vaivalla, soittotunneilla tehtävät eivät varmasti käy liian helpoiksi ja oppimisen eteen tottuu näkemään vaivaa. Vastaavasti lapsi jolle koulunkäynti ja ryhmän mukana pysyminen ei ole helppoa, saa varmasti soittotunneilla onnistumisenkokemuksia sopivan tasoisista tehtävistä. Musiikkiharrastuksen vapaaehtoisuus tukee oma-aloitteisuuden kehittymistä ja lapsi oppii myös itse asettamaan itselleen tavoitteita: on kasvattava kokemus innostua vaikkapa omasta toivekappaleesta, tehdä töitä sen oppimisen eteen ja lopulta esittää se muille.

Soittoharrastus on luonteeltaan erilainen kuin monet muut harrastukset: valtaosa tekemisestä tapahtuu itsenäisesti kotona. Ensimmäisten soittovuosien yksi tärkeimmistä tavoitteista onkin oppia ottamaan vastuuta omasta harrastuksestaan ja saada aikaan harjoittelurutiini. Pitkäaikaisessa musiikkiharrastuksessa syntyy kierre, jossa motivaatio johtaa oppimiseen, oppiminen tuottaa elämyksiä ja elämykset ruokkivat taas motivaatiota. Parhaimmillaan soittoharrastus tuo ainutlaatuisella tavalla iloa elämään sekä kehittää valtavasti pitkäjänteisyyttä ja kykyä käsitellä vastoinkäymisiä matkalla kohti tavoitetta. Vastaavasti kun hyvää harjoittelurutiinia ei ole, kappaleiden soittaminen tuntuu aina vaikealta ja paikallaan junnaaminen syö motivaation lopulta kokonaan. On myös muistettava, että yhtä tärkeää kun harjoittelun säännöllisyys on oppia harjoittelemaan oikein. Seuraavissa blogiteksteissä kerron millaista on hyvä harjoittelu, miten prosessista oppii nauttimaan yhtä paljon kuin lopputuloksesta ja miten vanhempi voi tukea lasta musiikkiharrastuksessa.

Kirjoittaja on Sävelmetsän musiikkikoulun pianopedagogi Elina Alanko

Musiikki tekee hyvää aivoille, lähteitä:
https://www.aivoliitto.fi/aivoterveys/mieli/musiikki-antaa-aivoille-siivet
https://kotiliesi.fi/terveys/hyvinvointi/musiikin-vaikutus-terveyteen/
https://www.aamulehti.fi/ihmiset/art-2000007367151.html
https://www.yksielama.fi/-/musiikkia-aivoille
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/10/11/avaruusromua-musiikin-ihmeellinen-voima