Tämän blogin aiheena on soittoharrastus ja esiintyminen
Kuvassa Alina Sorjonen,
valokuvaaja: Heikki Tuuli
valokuvaaja: Heikki Tuuli
Sävelmetsän blogi 7.3.2020:
Positiivinen esiintymiskokemus
oppilaan soittoharrastuksen yhteydessä
kantaa pitkälle tulevaisuuteen asti
Kirjoittaja Alina Sorjonen toimii intendenttinä Kirkkonummen kamariorkesterissa sekä perustamassaan Helsinki Metropolitan Orchestrassa ja opettaa pianoa Sävelmetsän musiikkikoulussa,
Alina opettaa pianoa sekä suomeksi että venäjäksi.
Muistelmia Kiinan konserttikiertueelta Shanghain Grand Theatre konserttisalissa 3.1.2019.
Sinfoniaorkesterin solistina Shanghaissa
Olen suuren konserttisalin lämpiössä ja kuuntelen, kuinka lavan suunnalta kantautuu kaukaisesti vielä edellisen esityksen äänimaisema. Tarkoitukseni on juuri tänään ja tässä salissa esiintyä solistina. Kyllä. Orkesterin soitto kantautuu korviini. Miten kaunista, ajattelen. Sekunti sekunnilta odotan. Tiedän, että seuraavaksi on minun vuoro astella lavalle valokeilaan suoraan satojen ihmisten eteen. Pyörryttää, kun sydän kiristää lyöntitiheyttään. En saa tarpeeksi happea, tiedostan sen. Suljen silmäni ja hengitän syvään. Hetken aikaa ajattelen, mistä ovesta pääsisin vielä karkuun. Rauhoittelen itseäni, tämä on normaalia. Teen venyttelyharjoituksia käsilläni ja samalla mietin; miksi olen täällä, mitä olen tullut tekemään tänne asti? Lopulta kuulen yleisön taputukset. Edellinen esitys on päättynyt. Nyt on minun vuoro. En enää epäröi, kerään kaikki voimani ja huomaan kuinka jalkani kuljettavat minut kepeästi lavan läpi kohti flyygeliä. Ehdin ehkä jopa hymyillä matkalla. Ulkoisesti minusta ei huomaa mitään poikkeavaa. Yleisö näkee solistin saapuvan iloisesti salin sivuovesta sisään. Minä kumarran ja istahdan flyygelin ääreen. Nyt se alkaa.
Olen tullut soittamaan yhden lempiteoksistani, Sergei Rahmaninovin toisen pianokonserton. Tiedän, että jännityksestä johtuen käteni ovat vielä kylmät, mutta ensimmäisten sointujen aikana toivon, että pääsen eläytymään ja unohtamaan kaiken muun, paitsi musiikin.
Teos on hyvin virtuoosinen ja olen harjoitellut sitä satoja kertoja. Epäröin, oliko tämä harjoittelumäärä tarpeeksi, vai olisiko pitänyt harjoitella vielä enemmän? Tuntuu, että voisin pähkäillä tämän kysymyksen parissa vaikka kuinka pitkään, mutta nyt se on jo liian myöhäistä. Päätän laskea käteni koskettimistolle, en enää ajattele asiaa. Olen siirtänyt huomioni siihen, että minulla on vihdoin mahdollisuus jakaa yleisön kanssa niin harjoitteluni lopputuloksen, kuin samalla kertoa musiikin avulla siitä, mitä sisälläni tapahtuu. Mitä tämäniltainen musiikki minulle merkitsee, mitä se minussa herättää? Etsin yhteyttä kanssasoittajien kanssa, kuuntelen tarkkaan, minkälainen kokemus heillä tänään on. Ajattelen, kuinka käsittämättömän hienoa on voida soittaa yli viidenkymmenen ihmisen kanssa yhtä aikaa. Tulkita, miten musiikin fraasit rakentuvat tällä kertaa? Haluan reagoida musiikin jokaiseen hetkeen kommunikoiden samalla niin soittajien, kuin kuulijoidenkin kanssa. Nimenomaan kuulijoiden. Tunnen lähes kosketeltavan jännityksen ilmassa, kun yleisössä istuvien kuulijoiden korvat ovat suuntautuneet lavaa kohti. Salainen toiveeni on, että onnistuisin omalta osaltani välittämään soittoni kautta tärkeän viestin. Haluaisin koskettaa jollakin tavalla kuulijaa. Mitä se olisi tällä kertaa? Itse sävelmä, harmonia, sointi, tulkinta tai mikä vaan, vaikka jokin tunnistettava melodiaan liittyvä muisto?
Musiikki ainutlaatuisena hetkenä
Kun musiikilla on suora yhteys tunteisiimme, saatamme reagoida, vaikka emme tuntisikaan kappaletta entuudestaan. Ainakin itse olen kokenut sen monia kertoja. Juurikin siksi se on minusta niin ainutlaatuista. Tunteet ja niiden aito kokeminen, myötäeläminen. Musiikki on yksi parhaimmista tavoista toimia esimerkiksi tunteiden kokemisen väylänä, sillä se tapahtuu aina nykyhetkessä suoraan kuuloaistin avulla.
Ajattelen, että parasta livekonserteissa kuulijan kannalta on sellainen elämys, kun kaikki kotiaskareet sekä arki ylipäätään unohtuvat ja musiikki vie aivan toisenlaiseen ulottuvuuteen. Voi myös sulkea silmänsä ja keskittyä aistimaan täysin kuulon varassa tapahtuvaa hetkeä. Näitä asioita odotan myös itse, kun istun yleisön puolella. En mene konserttiin arvostelemaan soittajia tai katsomaan suurennuslasi kädessä kuinka he saattavat tehdä jonkinlaisen lipsahduksen minkä huomaan, jos edes huomaan, ainoastaan ammattini puolesta. Haluan nauttia elämyksestä, ainutlaatuisesta hetkestä jollaista ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut, eikä tule toistumaan juuri samalla tavalla. Sen verran uniikki hetki se on, kun juuri tänään olemme kaikki läsnä juuri tällä tavalla; minäkin teen solistin asemassa parhaani, mutta en sen enempää, ehkä vähemmän, mutta se ei haittaa. Olen ihminen. Kun istun flyygelin ääressä ja soitan ensimmäisiä sointuja, tunnen valtavaa kiitollisuutta. Miten suuri kunnia minulle on annettu, kun saan jakaa tämän hetken salissa istuvien ihmisten kanssa. Aina se ei ole ollut helppoa. Joskus olen kokenut myös liian suurta esiintymisjännitystä ja siitä johtuen keskittymiskykyni ei ole aina toiminut halutulla tavalla. Olen kokenut esiintymisjännityksen nurjan puolen. Tulkitsen, että tämä on johtunut liiallisesta suorituskeskeisyydestä aina lapsuudestani asti. Nykyään olen työstänyt asiaa hyvin paljon ja uskon löytäneeni hyviä ratkaisuja näiden asioiden käsittelyyn. Kiitos niin monen ihmisen tuesta ja lämminhenkisestä palautteesta.
Oppiminen ja ilon jakaminen
Opettaessani oppilaitani ajattelen, kuinka voisimme löytää soittamistamme kappaleista jotakin mielenkiintoista, juuri sellaista mitä voisi olla ilo jakaa myös muiden kanssa. Jokainen oppimamme uusi asia on jollain tapaa ilon asia. Työstämme, kokeilemme, pohdimme ja tutkimme. Opittu uusi kappale ja pienimmätkin oivallukset kappaleen parissa ovat hyvin arvokkaita hetkiä. Iloitsen suuresti kun löydämme yhdessä onnistumisen hetkiä. Mikä olisikaan sen hienompaa, kuin se, että näitä hetkiä voisi jakaa myös vanhempien, isovanhempien, sisarusten, tai vaikkapa ystävien kanssa? Entäpä konserttiin saapuneiden täysin vieraiden, musiikista pitävien ihmisten kanssa? Miten hienoa olisikaan tavoittaa kuulijat omalla soitollaan ja saada heidät myös iloitsemaan?
Nykypäivänä elämme suurten muutosten aikaa. Moniosaaminen on muodostumassa suureksi valttikortiksi työelämässä. Se ei ole aivan helppoa. Eilen kun matkasin Tampereelle koulutukseen, kävin välissä eräässä kodikkaassa kahvilassa syömässä palan porkkanakakkua kahvin kanssa. Mieleeni jäi, kun astuin sisään, kuulin kahden naisen keskustelevan; “ maailma on muuttunut, ihminen ei”. Mikä ajoitus! Juuri tätä asiaa itsekin pohdin. Ihmismielen muutos on niin hidasta verrattuna ulkomaailman tapahtumiin globalisaation myötä. Usko omaan itseensä ja mahdollisuuksiinsa kehittyä on tärkeä tiedostaa. Ajattelen, että esimerkiksi juuri hyvällä ja varmalla esiintymistaidolla on suuri merkitys tulevaisuudessa. Meidän täytyy jo tänä päivänä osata tulla enemmän ja enemmän näkyviin yhteiskunnassa. Tehtävämme on aina ollut jonkinasteinen sopeutuminen yhteiskuntaan niin, että voimme olla osa sen kokonaisuutta, jottemme pahimmassa tapauksessa syrjäytyisi. Yksinäisyyden kokeminen on yleistynyt viime vuosien ajan räjähdysmäisesti. Nämä kaikki asiat liittyvät mielessäni toisiinsa.
Positiivisen esiintymiskokemuksen syntyminen
“Minä esiintyjänä”- roolin hakemisen ja rakentamisen, myös vahvistamisen voi aloittaa milloin vaan. Pidän asiaa tärkeänä. Heti pienten oppilaiden kohdalla jo lähdemme työstämään tätä niin monisävyistä ja jännittävää taitoa. Ajattelen, että musiikin esittämisen myötä on löydettävissä linkki myös kokonaisvaltaisen esiintymistaidon löytymiseen. Ajan kanssa tästä voi muodostua pohja kaikelle muullekin tulevaisuuteen liittyvään esiintymiseen missä tahansa yhteydessä. Opetuksessani haluan korostaa positiivisen esiintymiskokemuksen syntyä kunkin oppijan henkilökohtaisella tavalla
Positiivisen esiintymiskokemuksen tärkeä pohja on hyvä ennakkovalmistautuminen. Esiintymistilanteessa siirrymme jo seuraavalle harjoiteltavalle alueelle. Kuinka hallita esiintymisjännitystä? Mitä on pohjimmiltaan esiintymisjännitys ja minkälaisia työkaluja meillä on siitä huolimatta esiintyä koko potentiaalimme edestä? Niin ikään jännityksen myötä kohti pientä tai isompaakin itsensä voittamisen saavutusta. Emme välttämättä kaikki edes tykkää esiintymisestä. Musiikin kautta löytyykin aivan erilainen mahdollisuus toteuttaa tätäkin puolta itsessämme. Ennen kaikkea usko itseensä ja itseluottamuksen löytyminen suoraan musiikin sisältä käsin. Kun tiedämme mitä olemme menossa tekemään lavalle, meillä on tarkka suunnitelma, jännityksen kokeminen voi olla paljon lievempää. Tiedämme kuinka kävelemme, kumarramme, kuinka esittämämme kappaleen rakenne rakentuu pala palalta, minkälaisia teknisten valmiuksien kirjo meillä on tällä kertaa vastassa. Muun muassa näitä asioita harjoittelemme tunneilla ahkerasti, mutta jokaisen omassa rytmissä. Nojaamme itse rakentamaamme pohjaan ja harjoittelemme sen käytäntöä joka esityksen yhteydessä. Päämääränä on oman henkilökohtaisen viestin välittäminen musiikin kautta sellaisella toivotulla tavalla, mikä tuntuu juuri itsestään hyvältä. Opettaja ohjaa ja antaa työkaluja tämän tavan löytymiseen.
Positiivinen esiintymiskokemus
oppilaan soittoharrastuksen yhteydessä
kantaa pitkälle tulevaisuuteen asti
Kirjoittaja Alina Sorjonen toimii intendenttinä Kirkkonummen kamariorkesterissa sekä perustamassaan Helsinki Metropolitan Orchestrassa ja opettaa pianoa Sävelmetsän musiikkikoulussa,
Alina opettaa pianoa sekä suomeksi että venäjäksi.
Muistelmia Kiinan konserttikiertueelta Shanghain Grand Theatre konserttisalissa 3.1.2019.
Sinfoniaorkesterin solistina Shanghaissa
Olen suuren konserttisalin lämpiössä ja kuuntelen, kuinka lavan suunnalta kantautuu kaukaisesti vielä edellisen esityksen äänimaisema. Tarkoitukseni on juuri tänään ja tässä salissa esiintyä solistina. Kyllä. Orkesterin soitto kantautuu korviini. Miten kaunista, ajattelen. Sekunti sekunnilta odotan. Tiedän, että seuraavaksi on minun vuoro astella lavalle valokeilaan suoraan satojen ihmisten eteen. Pyörryttää, kun sydän kiristää lyöntitiheyttään. En saa tarpeeksi happea, tiedostan sen. Suljen silmäni ja hengitän syvään. Hetken aikaa ajattelen, mistä ovesta pääsisin vielä karkuun. Rauhoittelen itseäni, tämä on normaalia. Teen venyttelyharjoituksia käsilläni ja samalla mietin; miksi olen täällä, mitä olen tullut tekemään tänne asti? Lopulta kuulen yleisön taputukset. Edellinen esitys on päättynyt. Nyt on minun vuoro. En enää epäröi, kerään kaikki voimani ja huomaan kuinka jalkani kuljettavat minut kepeästi lavan läpi kohti flyygeliä. Ehdin ehkä jopa hymyillä matkalla. Ulkoisesti minusta ei huomaa mitään poikkeavaa. Yleisö näkee solistin saapuvan iloisesti salin sivuovesta sisään. Minä kumarran ja istahdan flyygelin ääreen. Nyt se alkaa.
Olen tullut soittamaan yhden lempiteoksistani, Sergei Rahmaninovin toisen pianokonserton. Tiedän, että jännityksestä johtuen käteni ovat vielä kylmät, mutta ensimmäisten sointujen aikana toivon, että pääsen eläytymään ja unohtamaan kaiken muun, paitsi musiikin.
Teos on hyvin virtuoosinen ja olen harjoitellut sitä satoja kertoja. Epäröin, oliko tämä harjoittelumäärä tarpeeksi, vai olisiko pitänyt harjoitella vielä enemmän? Tuntuu, että voisin pähkäillä tämän kysymyksen parissa vaikka kuinka pitkään, mutta nyt se on jo liian myöhäistä. Päätän laskea käteni koskettimistolle, en enää ajattele asiaa. Olen siirtänyt huomioni siihen, että minulla on vihdoin mahdollisuus jakaa yleisön kanssa niin harjoitteluni lopputuloksen, kuin samalla kertoa musiikin avulla siitä, mitä sisälläni tapahtuu. Mitä tämäniltainen musiikki minulle merkitsee, mitä se minussa herättää? Etsin yhteyttä kanssasoittajien kanssa, kuuntelen tarkkaan, minkälainen kokemus heillä tänään on. Ajattelen, kuinka käsittämättömän hienoa on voida soittaa yli viidenkymmenen ihmisen kanssa yhtä aikaa. Tulkita, miten musiikin fraasit rakentuvat tällä kertaa? Haluan reagoida musiikin jokaiseen hetkeen kommunikoiden samalla niin soittajien, kuin kuulijoidenkin kanssa. Nimenomaan kuulijoiden. Tunnen lähes kosketeltavan jännityksen ilmassa, kun yleisössä istuvien kuulijoiden korvat ovat suuntautuneet lavaa kohti. Salainen toiveeni on, että onnistuisin omalta osaltani välittämään soittoni kautta tärkeän viestin. Haluaisin koskettaa jollakin tavalla kuulijaa. Mitä se olisi tällä kertaa? Itse sävelmä, harmonia, sointi, tulkinta tai mikä vaan, vaikka jokin tunnistettava melodiaan liittyvä muisto?
Musiikki ainutlaatuisena hetkenä
Kun musiikilla on suora yhteys tunteisiimme, saatamme reagoida, vaikka emme tuntisikaan kappaletta entuudestaan. Ainakin itse olen kokenut sen monia kertoja. Juurikin siksi se on minusta niin ainutlaatuista. Tunteet ja niiden aito kokeminen, myötäeläminen. Musiikki on yksi parhaimmista tavoista toimia esimerkiksi tunteiden kokemisen väylänä, sillä se tapahtuu aina nykyhetkessä suoraan kuuloaistin avulla.
Ajattelen, että parasta livekonserteissa kuulijan kannalta on sellainen elämys, kun kaikki kotiaskareet sekä arki ylipäätään unohtuvat ja musiikki vie aivan toisenlaiseen ulottuvuuteen. Voi myös sulkea silmänsä ja keskittyä aistimaan täysin kuulon varassa tapahtuvaa hetkeä. Näitä asioita odotan myös itse, kun istun yleisön puolella. En mene konserttiin arvostelemaan soittajia tai katsomaan suurennuslasi kädessä kuinka he saattavat tehdä jonkinlaisen lipsahduksen minkä huomaan, jos edes huomaan, ainoastaan ammattini puolesta. Haluan nauttia elämyksestä, ainutlaatuisesta hetkestä jollaista ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut, eikä tule toistumaan juuri samalla tavalla. Sen verran uniikki hetki se on, kun juuri tänään olemme kaikki läsnä juuri tällä tavalla; minäkin teen solistin asemassa parhaani, mutta en sen enempää, ehkä vähemmän, mutta se ei haittaa. Olen ihminen. Kun istun flyygelin ääressä ja soitan ensimmäisiä sointuja, tunnen valtavaa kiitollisuutta. Miten suuri kunnia minulle on annettu, kun saan jakaa tämän hetken salissa istuvien ihmisten kanssa. Aina se ei ole ollut helppoa. Joskus olen kokenut myös liian suurta esiintymisjännitystä ja siitä johtuen keskittymiskykyni ei ole aina toiminut halutulla tavalla. Olen kokenut esiintymisjännityksen nurjan puolen. Tulkitsen, että tämä on johtunut liiallisesta suorituskeskeisyydestä aina lapsuudestani asti. Nykyään olen työstänyt asiaa hyvin paljon ja uskon löytäneeni hyviä ratkaisuja näiden asioiden käsittelyyn. Kiitos niin monen ihmisen tuesta ja lämminhenkisestä palautteesta.
Oppiminen ja ilon jakaminen
Opettaessani oppilaitani ajattelen, kuinka voisimme löytää soittamistamme kappaleista jotakin mielenkiintoista, juuri sellaista mitä voisi olla ilo jakaa myös muiden kanssa. Jokainen oppimamme uusi asia on jollain tapaa ilon asia. Työstämme, kokeilemme, pohdimme ja tutkimme. Opittu uusi kappale ja pienimmätkin oivallukset kappaleen parissa ovat hyvin arvokkaita hetkiä. Iloitsen suuresti kun löydämme yhdessä onnistumisen hetkiä. Mikä olisikaan sen hienompaa, kuin se, että näitä hetkiä voisi jakaa myös vanhempien, isovanhempien, sisarusten, tai vaikkapa ystävien kanssa? Entäpä konserttiin saapuneiden täysin vieraiden, musiikista pitävien ihmisten kanssa? Miten hienoa olisikaan tavoittaa kuulijat omalla soitollaan ja saada heidät myös iloitsemaan?
Nykypäivänä elämme suurten muutosten aikaa. Moniosaaminen on muodostumassa suureksi valttikortiksi työelämässä. Se ei ole aivan helppoa. Eilen kun matkasin Tampereelle koulutukseen, kävin välissä eräässä kodikkaassa kahvilassa syömässä palan porkkanakakkua kahvin kanssa. Mieleeni jäi, kun astuin sisään, kuulin kahden naisen keskustelevan; “ maailma on muuttunut, ihminen ei”. Mikä ajoitus! Juuri tätä asiaa itsekin pohdin. Ihmismielen muutos on niin hidasta verrattuna ulkomaailman tapahtumiin globalisaation myötä. Usko omaan itseensä ja mahdollisuuksiinsa kehittyä on tärkeä tiedostaa. Ajattelen, että esimerkiksi juuri hyvällä ja varmalla esiintymistaidolla on suuri merkitys tulevaisuudessa. Meidän täytyy jo tänä päivänä osata tulla enemmän ja enemmän näkyviin yhteiskunnassa. Tehtävämme on aina ollut jonkinasteinen sopeutuminen yhteiskuntaan niin, että voimme olla osa sen kokonaisuutta, jottemme pahimmassa tapauksessa syrjäytyisi. Yksinäisyyden kokeminen on yleistynyt viime vuosien ajan räjähdysmäisesti. Nämä kaikki asiat liittyvät mielessäni toisiinsa.
Positiivisen esiintymiskokemuksen syntyminen
“Minä esiintyjänä”- roolin hakemisen ja rakentamisen, myös vahvistamisen voi aloittaa milloin vaan. Pidän asiaa tärkeänä. Heti pienten oppilaiden kohdalla jo lähdemme työstämään tätä niin monisävyistä ja jännittävää taitoa. Ajattelen, että musiikin esittämisen myötä on löydettävissä linkki myös kokonaisvaltaisen esiintymistaidon löytymiseen. Ajan kanssa tästä voi muodostua pohja kaikelle muullekin tulevaisuuteen liittyvään esiintymiseen missä tahansa yhteydessä. Opetuksessani haluan korostaa positiivisen esiintymiskokemuksen syntyä kunkin oppijan henkilökohtaisella tavalla
Positiivisen esiintymiskokemuksen tärkeä pohja on hyvä ennakkovalmistautuminen. Esiintymistilanteessa siirrymme jo seuraavalle harjoiteltavalle alueelle. Kuinka hallita esiintymisjännitystä? Mitä on pohjimmiltaan esiintymisjännitys ja minkälaisia työkaluja meillä on siitä huolimatta esiintyä koko potentiaalimme edestä? Niin ikään jännityksen myötä kohti pientä tai isompaakin itsensä voittamisen saavutusta. Emme välttämättä kaikki edes tykkää esiintymisestä. Musiikin kautta löytyykin aivan erilainen mahdollisuus toteuttaa tätäkin puolta itsessämme. Ennen kaikkea usko itseensä ja itseluottamuksen löytyminen suoraan musiikin sisältä käsin. Kun tiedämme mitä olemme menossa tekemään lavalle, meillä on tarkka suunnitelma, jännityksen kokeminen voi olla paljon lievempää. Tiedämme kuinka kävelemme, kumarramme, kuinka esittämämme kappaleen rakenne rakentuu pala palalta, minkälaisia teknisten valmiuksien kirjo meillä on tällä kertaa vastassa. Muun muassa näitä asioita harjoittelemme tunneilla ahkerasti, mutta jokaisen omassa rytmissä. Nojaamme itse rakentamaamme pohjaan ja harjoittelemme sen käytäntöä joka esityksen yhteydessä. Päämääränä on oman henkilökohtaisen viestin välittäminen musiikin kautta sellaisella toivotulla tavalla, mikä tuntuu juuri itsestään hyvältä. Opettaja ohjaa ja antaa työkaluja tämän tavan löytymiseen.
Sävelmetsän blogi 23.1.2020:
Sini Nikku:
Sävelmetsän muskarilaiset säveltäjinä ja konserttitunnelmia Musiikkitalolta
MINÄ RAKENNAN MUSIIKKIA -SÄVELLYSPROJEKTI
”Ahaa, tiedän mitä tehdä. Ahaa, tiedän mitä tehdä. Minä rakennan musiikkia. Kas, aloitetaan.” -Martti, 5v
Minä rakennan musiikkia! -lastenmusiikkikonsertti ja -projekti oli osa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian maisteriopintojani. Sain idean oman musiikin luomisesta alle kouluikäisten lasten kanssa syksyllä 2018, jolloin projektini käynnistyi. Kysyin Sävelmetsän muskareistani kolmea lasta osallistumaan projektiini, ja he innostuivat mukaan. Keväällä 2019 aloitin lasten kanssa työskentelyn. Lapset sävelsivät ja sanoittivat kanssani osan konsertissa kuulluista kappaleista, mutta lapset loivat myös paljon konsertin ulkopuolelle jääneitä teoksia. Projektini huipentui 30.11.2019 osallistavaan lastenmusiikkikonserttiin Musiikkitalon Organo-salissa. Suureksi yllätyksekseni konserttiini saapui yli 100 henkeä yleisöön, ja näin ollen koko Organo-sali oli aivan täynnä innokkaita vauvoja, lapsia ja aikuisia. Konsertin soittajat ja muut esiintyjät olivat kollegoitani.
Musiikki on maailma, jossa on lupa leikkiä ja kokeilla. Lapset ovat opettaneet minulle tuosta lumoavasta maailmasta paljon. Tämän vuoksi halusin luoda lasten kanssa omaa musiikkia erilaisia luovia menetelmiä käyttäen. Erityisesti lapset sävelsivät sävelhyppypelin avulla. Sävelhyppypeliin olin tehnyt pentatonisen asteikon mukaisesti viiden sävelen ruudut, joiden päällä lapsi sai hyppiä. Soitin samanaikaisesti laattasoittimella sen ruudun sävelen, johon lapsi hyppäsi. Jokainen tunti alkoi myös saduttamisella, jolloin lapsi sai itse kertoa sadun tai tarinan – juuri sellaisen kuin itse halusi. Tärkeintä minulle oli, että jokainen lapsi pääsi soittamaan tunneilla. Samalla projekti oli itselleni pedagoginen tutkimusmatka lasten musiikin luomisen, keksimisen ja säveltämisen pariin.
Säveltäminen mielletään helposti ammattilaisten yksinoikeudeksi, vaikka säveltäminen on kaikkien oikeus. Luominen ja keksiminen ovat lapselle luontaisia tapoja toimia maailmassa. Edellä mainittuja asioita mahdollistamalla tuetaan samanaikaisesti lapsen itseilmaisua kuin myös uskoa omiin musiikillisiin kykyihinsä. Musiikin keksiminen voi toimia tunteiden purkamisena, mutta ennen muuta se edesauttaa lapsen luovan ajattelun kehittymistä ja kehittää näin ollen monipuolista ja luovaa muusikkoutta. Hyvin usein pienen lapsen kanssa sävellysprosessissa opettaja on kanssakulkija, joka usein johdattaa lapsen uusien asioiden ja oppimisen äärelle.
Suuret kiitokset Sävelmetsälle, projektiini osallistuneille lapsille sekä heidän perheilleen! Ilman teitä tätä projektia ja konserttia ei olisi tullut.
Kiitollisin terveisin
Sävelmetsän ope Sini
RSS Feed